Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Lehti: Tiina Kurri toipui alkoholismista ja masennuksesta

Julkaistu:

Tiina Kurri kertoo tuoreessa 7 päivää -lehdessä avoimesti taistelustaan masennusta ja alkoholismia vastaan. Ex-kiekkotähti Jari Kurrin entinen vaimo elää nyt Teksasissa uusperheen arkea.

Aina asiat eivät ole olleet yhtä mallillaan. Tiina Kurri, 50, kuvailee 7 päivää -lehdessä, kuinka yksinäisyys syöksi hänet alkoholismiin Kurrien muutettua Suomeen 1998.

- Avioliittomme loppuaika oli täyttä kulissia. Olimme Jarin kanssa etääntyneet toisistamme jo ennen kuin muutimme Yhdysvalloista Suomeen. Jari oli paljon pois kotoa ja tunsin olevani yksinäinen.

Alkoholista tuli ystävä

Tiina Kurri toivoi tilanteen korjaantuvan Suomeen muuton myötä, mutta toisin kävi.

- Hoidin kodin täydellisesti ja tein kaikkeni poikien eteen. Avasin viinipullon, kun olin laittanut heidät nukkumaan iltaisin. Nautin muutaman lasillisen viinirypäleiden ja juustojen kera. En edes huomannut, missä vaiheessa lasilliset vaihtuivat koko pulloksi, Tiina Kurri myöntää 7 päivää -lehdessä.

- Viinistä tuli lohduttava ystävä, johon turvauduin yksinäisinä hetkinä. Ajattelin, ettei minulla ollut ongelmaa, koska nautin viiniä sivistyneesti juustojen kanssa. Lähipiiri tiesi kuitenkin, ettei kaikki ollut kunnossa.

Tiina Kurri kertoo kärsineensä masennuksesta, jota hän yritti lieventää alkoholilla. Lopulta hän haki ammattiapua ja hänelle määrättiin masennuslääkkeitä. Ne eivät kuitenkaan olleet hyvä yhdistelmä alkoholin kanssa, vaan johtivat sekavaan käytökseetn.

Katkeruus on haihtunut

Tiina ja Jari Kurri erosivat perheen asuttua Suomessa vasta vuoden. Tiina Kurri myöntää 7 päivää -lehdessä olleensa katkera ja vihainen, mutta nuo tunteet ovat jo haihtuneet. Hänen mukaansa ero ei myöskään johtunut Jari Kurrin ja tämän nykyisen vaimon Vanessa Forsmanin suhteesta.

- Heidän suhteensa alkoi vasta eromme jälkeen. Jos suhteessamme oli kolmas pyörä, se oli masennus. Viini ja lääkkeet tuhosivat viimeisetkin haaveet liittomme jatkumisesta.

Tällä hetkellä Tiina Kurri asuu Teksasissa maatilalla miehensä Patrick Ristin ja tämän pojan Cameronin kanssa. Patrick ja Tiina kihlautuivat 2000 ja avioituivat vuotta myöhemmin.

Nyt Tiina pyörittää omaa sisustusputiikkiaan ja hänellä on vireillä kaksikin kirjaprojektia. Kurri teki toimittajan töitä ennen kuin tapasi Jari Kurrin vuonna 1982 ja jätti uransa.

- En sopinut koskaan kiekkovaimon rooliin kultaisessa häkissä, Tiina Kurri tunnustaa 7 päivää -lehdessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

  6. 6

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  7. 7

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  8. 8

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  7. 7

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  10. 10

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

  6. Näytä lisää