Verneri

Viihde

Mika Häkkisen mökkikauppa yhä jumissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Entinen formulakuski Mika Häkkinen osti talviasuttavan kesämökin Kangasalan Pelisalmen maisemista. Kaupan piti olla selvä tapaus, mutta sitten matkaan alkoi tulla mutkia.

- Kauppa on niin pitkällä, että ostaja antoi käsirahan, kauppakirjat tehtiin ja kaupanvahvistaja kävi, kertoo mökin myynyt kangasalalainen.

- Nyt asiasta keskustelevat Häkkisen tuomari, minun tuomari ja kiinteistönvälittäjän tuomari. Minä olisin valmis purkamaan kaupan. En tiedä, mitä vastapuoli tekee. Kuukauden sisällä pitäisi ruveta tapahtumaan jotain. Minun puolestani pirtti on tyhjä perjantaina. Muutan silloin pois, kertoo myyjä.

Sadan neliön kesämökki sijaitsee Längelmäveden rannalla 5000 neliön tontilla. Kaupassa hiertää tontilla oleva ylimääräinen rantamökki, joka ei ole kaavamääräysten mukainen. Se pitäisi purkaa tai sitten sille pitäisi hakea poikkeuslupa. Tiettävästi Häkkinen haluaisi mökin paikalle rantasaunan.

- Todennäköisesti rantamökille saisi poikkeusluvan, että sen voisi korjata. Ei sillä nykyisellään tee mitään. On vain ajan kysymys, koska veranta romahtaa, kertoo mökkikaupan myyjäosapuoli.

- Päärakennuksessa on saunat sun muut, että sen puoleen rantamökkiä ei tarvitse. Mutta jos haluaa huvisaunan, niin voi kokeilla poikkeuslupaa.

Pyöröhirsisessä päärakennuksessa on kaksi makuuhuonetta, iso tupa-keittiö, saunatilat ja kodinhoitohuone. Neliöitä on noin sata.

- Kyllä se kahdelle hengelle on riittänyt, kertoo huvilassa vuodesta 2001 ympärivuotisesti asunut myyjä.

Kesäpaikan kauppahinta on tiettävästi 315 000 euroa. Muitakin paikasta kiinnostuneita kuulemma on.

- Muita ostajia on ihan riittävästi. Ei se yhdestä Häkkisestä ole kiinni. Kysymys on vain siitä, että saadaan asia pois käsistä ja päästään selville vesille, myyjä sanoo.

Kesäpäivän pitäjänä tunnetusta Kangasalasta saattaa tulla Suomen formula-pitäjä. Kimi Räikkönen viihtyy paikallisessa pubissa, ja Mika Häkkinen on jo vieraillut Hugo-poikansa kanssa Kangasalan karting-radalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Jenni Haukio ei lähde presidentti Niinistön mukana Valkoiseen taloon

  4. 4

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. 6

    Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

  7. 7

    Tuuli teki tepposet Kylie Jennerille – hulmuava helma paljasti mummokalsarit

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  10. 10

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  10. 10

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Jenni Haukio ei lähde presidentti Niinistön mukana Valkoiseen taloon

  4. 4

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

  5. 5

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  6. Näytä lisää