Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Drag-taiteilijat valtasivat Kaapelin

Julkaistu:

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetty Drag me to HEL -tapahtuma toi drag-taiteen perinteisistä esiintymispaikoistaan esiin myös suuremman yleisön ihailtavaksi.

Suomessa ensimmäistä kertaa järjestetty drag-taiteilijoiden festivaali yhdisti drag-kulttuurin eri puolet yhdelle ja samalle esiintymislavalle, jolla illan mittaan nähtiin jopa hätkähdyttäviä esityksiä.

Juhla oli haaste ja mahdollisuus myös taiteilijoille, joiden oli mahdollista luoda uudenlaisia drag-esityksiä suurelle lavalle ja keskittyneelle yleisölle.

Perinteisten laulu- ja show-esitysten ohella nähtiinkin myös akrobatiaa ja taiteellisempia esityksiä, joita ei olisi mahdollista esittää tavanomaisemmissa baari- ja yökerhoympäristöissä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelostiellä kilometrien pituiset jonot – ketjukolari tukki kaistat, poliisi ohjaa liikennettä

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

  6. 6

    Toni Vilander sai idean suomalaisjuniorien auttamisesta – Räikkönen, Bottas, Salo ja Häkkinen mukana jättilahjoituksessa!

  7. 7

    Anna-Liisa Tilus iloitsee poikansa siirrosta jalkapallon mahtimaahan: ”Niin ylpeä”

  8. 8

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  9. 9

    Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  8. 8

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nelostiellä kilometrien pituiset jonot – ketjukolari tukki kaistat, poliisi ohjaa liikennettä

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

  6. Näytä lisää