Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Spice Girls palaa lavoille?

Julkaistu:

Spice Girls suunnittelee ensi vuodeksi paluukiertuetta. Surkeasti sujuneiden sooloyritelmien jälkeen ainakin neljä tyttöbändin jäsenistä on valmis kylpemään jälleen suosiossa. Merkittävänä motiivina pidetään nostalgiakonserteista irtoavaa taloudellista hyötyä.

- He ovat päättäneet, että muutaman konsertin paluukiertue on loistava tapa tienata helppoa rahaa, Daily Mail -lehden lähde sanoi.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa pidettävien konserttien uskotaan tuottavan jokaiselle maustetytölle jopa 1,3 miljoonaa euroa.

Victoria Beckham kutsui entiset bändikaverinsa koolle jo helmikuussa. Silloin ei yhteisymmärrystä syntynyt, mutta nyt ajatus kiertueesta kiehtoo ainakin neljää jäsentä. Ainoastaan yhtyeen viisi vuotta sitten Helsingissä yllättäen jättänyt Geri Halliwell ei ole vieläkään innostunut palaamaan Ginger Spicen rooliin. Spice Girls on viimeksi esiintynyt yhdessä vuonna 2000.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

  2. 2

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  3. 3

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  4. 4

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  5. 5

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  6. 6

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  7. 7

    Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

  8. 8

    Manchesterin iskun kolmas nimetty uhri on 26-vuotias John – ”Kaunis sielu”

  9. 9

    HIFK-HJK 23.5.2017, studiolähetys klo 17.45

  10. 10

    Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  5. 5

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  6. 6

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  7. 7

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  10. 10

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

  2. 2

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  3. 3

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  4. 4

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  5. 5

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  6. Näytä lisää