Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Euroopan kuninkaalliset viihtyvät rinteessä

Julkaistu:

Norjan kuningasperhe aloitti sen jo joulun jälkeen: kruununprinssi Haakon vei perheensä Lillehammeriin nauttimaan talviurheilusta. Haakon sekä kruununprinsessa Mette-Marit viettävät lapsineen mielellään aikaa Lillehammerissa, ja Pohjois-Norjan kohteiden lisäksi Norjan kruununprinssipari viihtyy hiihtolomillaan Ranskan Courchevelissa.

Myös Ruotsin kuningasperheen jäsenet lataavat akkujaan joka vuosi samaan aikaa tulevan vuoden työtehtäviä varten. He palaavat lomaltaan rentoutuneina töihin yleensä vasta nyt, loppiaisen jälkeisellä viikolla.

Kruununprinsessa Victoria päätyi lasketteluloman kannalle. Ruotsin tuleva kuningatar viiletti vuodenvaihteessa mutkamäkiä alas yhdessä miesystävänsä Daniel Westlingin kanssa Italian Cortina d'Ampezzon lasketteluparatiisissa.

Laskettelun lisäksi kruununprinsessan päiväohjelmaan oli merkitty runsaasti aikaa Danielin pussailuun ja hellimiseen.

- Victoria on nauranut kolme päivää putkeen. En ole koskaan aiemmin nähnyt häntä tällaisena. Hän ei kyennyt pitämään näppejään erossa Danielista, eräs silminnäkijä sanoi ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Ruotsin koko kuningasperhe viettää joka vuosi aikaa myös Sturlienin hiihtohuvilallaan lähellä Årea. Mukaansa perhe ottaa usein oman kokin ja taloudenhoitajan Drottningholmin linnasta. Perässä seuraa luonnollisesti myös suojelupoliisi.

Kuninkaan henkivartijoiden on parasta olla taitavia laskijoita, sillä monarkin motto rinteissä on: Nopeus on valttia!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  5. 5

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  6. 6

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  7. 7

    AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

  8. 8

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  9. 9

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  10. 10

    Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. 6

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  7. 7

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  8. 8

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  9. 9

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  10. 10

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  5. 5

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  6. Näytä lisää