Minja, Miisa

Viihde

Onnea, Elisabet!

Julkaistu:

Englannin kuningatar Elisabet kohtasi tänään hymyillen Windsorin linnan edustalle kokoontuneet ihmisjoukot, jotka toivottivat monarkille hyvää 80-vuotissyntymäpäivää.

Kun kuningatar astui väkijoukon eteen rinnallaan aviomies prinssi Philip, yhtyivät ihmiset sotilassoittokunnan mukaan laulamalla "Paljon onnea".

Vanhemman väen lisäksi paikalla oli myös koululaisia, jotka jännittivät kuningattaren näkemistä ja heiluttivat innokkaasti pieniä lippuja.

- Laupias taivas, kiitoksia, kuningatar sanoi, kun hänelle ojennettiin kimppu narsisseja ja orvokkeja.

Ensimmäisten ihailijoiden joukossa oli paikalla vankka monarkian kannattaja Terry Hat. Ison-Britannian lipun väreihin pukeutunut mies leiriytyi alueelle jo edellisenä iltana. Tavallisesti yöpyjiä on paljon useampia, mutta 70-vuotias Hat kertoi myös heidän ryhmänsä ikääntyvän.

Ihmiset pystyivät vain kehumaan syntymäpäiväsankaria.

- Minusta hän vain on mahtava. Monet ihmiset ajattelevat, että he olisivat mieluummin tasavaltalaisia, mutta minusta kuningatar on vakauttava voima maalle, Sylvia Williams sanoi.

Williams käy kaikissa kuninkaallisissa tapahtumissa, joihin pääsee. Windsoriin hän saapui varhain aamulla kuusi tuntia ennen kuin kuningattaren oli määrä tulla väkijoukon eteen.

Onnittelijoita oli saapunut myös tuhansien kilometrien päästä. Kanadalainen Margaret Kittle kertoi lentäneensä Englantiin vain nähdäkseen kuningattaren.

Perjantai-iltana kuningattaren suunnitelmissa oli syödä perheillallista poikansa Charlesin isännöimänä.

(IS-STT AFP Reuters)

Kuningatar Elisabet on hallinnut Britanniaa lähes 53 vuotta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. 6

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  7. 7

    Iranin toimet kuin Kim Jong-unin oppikirjasta – ”Piditte siitä tai ei, aiomme auttaa Syyriaa, Jemeniä ja Palestiinaa”

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Huhut vellovat Kylie Jennerin, 20, raskausuutisen ympärillä: kuka on lapsen isä? Ex-poikaystävä väitti vauvaa omakseen

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. Näytä lisää