Leo

Viihde

Valikko

Julkkiksetkin harrastavat aprillipiloja

Julkaistu:

Tänään aprillipäivänä moni julkkiskin menee vipuun - ja laittaa vahingon kiertämään.

Miss Suomi Hanna Ekin aprillimuistot ovat melkein julmia.

- Viime vuonna kaverini soitti minulle itkien että hänen Virosta hakemansa koira oli lähetettävä takaisin Suomen viranomaisten tahdosta. Itkin siinä melkein itsekin ennen kuin kaveri soitti nauraen perään.

Diilistä tuttu Juhana Helmenkalastaja harrastaa rajumman luokan aprillipiloja ja kohdistaa ne yleensä ylemmälle esimiestaholle.

- Tänäkin vuonna eräs saa tuntea aprillipäivän nahoissaan, Helmenkalastaja lupaa.

Selostaja Antero Mertarannalle on jäänyt elävästi mieleen vuoden 1992 aprillipäivä, jolloin mies oli autolla matkalla Lahdesta Tampereelle.

- Poliisit tekivät minulle ikävän tempun ja pysäyttivät minut pienestä ylinopeudesta. Kysyin että "pojat, onko tämä aprillipilaa". Valitettavasti se ei ollut ja pääsin jatkamaan matkaa asianmukaisin paperein varustettuna.

Näyttelijä Sanna Saarijärvi kertoo olevansa sen verran hyväuskoinen, että menee piloihin oli aprilli tai ei.

Hän itse haksahti pahemman kerran muutama vuosi sitten, kun hiljattain seurustelun aloittanut ystävätär kertoi olevansa raskaana ja menevänsä naimisiin.

- Kaveriporukassamme emme oikein pitäneet miehestä, ja lisäksi he olivat tunteneet todella vähän aikaa.

- Lopulta hän kuitenkin kertoi, että koko juttu oli aprillia. Ei ollut tulossa häitä eikä vauvoja, eikä mennyt kauankaan, kun he jopa erosivat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  6. 6

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  7. 7

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  8. 8

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  9. 9

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  10. 10

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  6. Näytä lisää