Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Arto Paasilinna: Olin kansallinen terapeutti

Julkaistu:

Kirjailija Arto Paasilinnasta tulee myös teatterihahmo, kun Komediateatteri Arenassa nähdään ensi keväänä Arto Paasilinna ja Hurmaava joukkoitsemurha -näytelmä.

Kyseessä on täysin itsenäinen teos, joka kuvaa Paasilinnan kirjoitustyötä vuonna 1990 ilmestyneen romaanin parissa. Paasilinna muistaa hyvin ajan, jolloin romaani ilmestyi.

- Sain useita satoja avautumispuheluja aiheesta ja tunsin olevani kansallinen terapeutti. Olin pari vuotta lastenpsykologin kanssa naimisissa, joten kai senkin voi koulutukseksi laskea aiheeseen, Paasilinna naureskeli.

Kirjailija totesi myös aikojen parantuneen 1990-luvusta, joka näkyy itsemurhalukujen laskuna.

Arto Paasilinnan roolissa tulevassa näytelmässä nähdään Eero Melasniemi ja Paasilinnan Terttu-vaimoa näyttelee Kristiina Halkola. Uuden näytelmän ohjaa Ere Kokkonen, joka ohjasi myös vuonna 2000 valmistuneen Hurmaava joukkoitsemurha -elokuvan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  2. 2

    Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

  6. 6

    Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

  7. 7

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  8. 8

    Salvador Dali sai surrealistisen isyyskanteen 28 vuotta kuolemansa jälkeen – selvänäkijä syyttää syrjähypystä

  9. 9

    Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

  10. 10

    Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  9. 9

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  10. 10

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  2. 2

    Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

  6. Näytä lisää