Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

"Pettäminen jättää ikuiset haavat"

Tutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista ei anna pettämistä anteeksi, samoilla linjoilla ovat monet julkkikset.

- Pettäminen ei kuulu parisuhteeseen! En voisi hyväksyä missään tilanteessa sellaista enkä sitä pystyisi unohtamaan, oopperalaulaja Johanna Rusanen lataa.

- Ihmisillä on niin erilaiset moraalikäsitykset, jotkut hyväksyvät ja antavat anteeksi. Minä en voisi kuvitella jatkavani suhdetta enää, jos kuulisin tulleeni petetyksi. Se on pahin epäluottamuslause toiselle.

Rusanen on onnellisesti kihloissa Antti-Pekka Kartanon kanssa. Hän on kuitenkin kertonut kokeneensa suuria pettymyksiä aiemmassa suhteessaan.

Tänä kesänä Jussi -rakkaansa kanssa avioitunut vanhempi rikoskonstaapeli Nina Vesikko os. Juurakko ei hyväksy pettämistä.

- Jos suhteessa pitää mennä pettämisen asteelle, se kertoo että jotain on ollut pielessä ennen sitäkin. Se on aina oire jostakin. Asiat pitää ratkaista muilla tavoin.

Vaikka uskottomuus ei ole uhkakuva tuoreen avioparin suhteessa, se kävi rajulla kädellä tutuksi Ninalle vuonna 2004. Ninan silloinen avomies kyläkauppias Vesa Keskinen petti häntä kohukaunotar Marika Fingerroosin kanssa.

Johanna Pakoselta löytyy hiukan ymmärrystä pettäjille, vaikka hänellä on omakohtaistakin kokemusta asiasta.

- Jos toinen pettää kerran, on parempi jättää kertomatta. Niin kauan voi touhuta, kunhan ei jää kiinni, hän miettii.

Johannan mielestä ihastuminen on luonnollista.

- Olen varma, että kaikilla tietyssä humalapisteessä häviävät estot ja hairahdus saattaa juolahtaa mieleen. Onhan kaikilla ihmisillä "lihan houkutus"!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

  2. 2

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

  6. 6

    Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – kertovat nyt eron taustoista

  7. 7

    Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

  8. 8

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  9. 9

    Paljastuiko härski kuvanmuokkaus? Kylie Jennerin kurvikas kuva kuohuttaa: Tähdeltä ovela kuittaus

  10. 10

    Hännisen ajopaikka vaarassa – uusi kuski Mäkisen johtaman Toyota-tallin kiikarissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  3. 3

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  6. 6

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  7. 7

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  8. 8

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

  2. 2

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Näin Onnen päivät -tähdet ovat muuttuneet – tällaista elämää he elivät megasuosion jälkeen

  6. Näytä lisää