Olga, Oili

Viihde

Valikko

Pori vai Rauma? RMJ päättyi ristiriitaisissa tunnelmissa

Julkaistu:

Poriin muuttanut RMJ herätti festivaaliyleisössä tunteita sekä puolesta että vastaan.

Monien mielestä "Suomen suurimmat bileet" toimivat paljon paremmin Rauman rantamaisemissa.

- Porissa on ollut liian vähän ihmisiä, huonommat esiintyjät ja rantakin puuttuu, totesi neljää kertaa Rauman RMJ:ssä vieraillut Sirja Moilanen IS:lle lauantaina.

- En todellakaan ole tulossa tänne enää ensi vuonna, Moilanen tyrmää.

Myös Tuomas Eskola ja Saana Hirsikangas olivat pettyneitä RMJ:n antiin.

- Ranta puuttuu, eikä omia juomia saa viedä alueelle. Täällä ei ole niin hauskaa, sanoivat Eskola ja Hirsikangas.

Joitain vieraita uusi tapahtumapaikka sentään miellytti. Mikko Ruotsalainen ja Antti Halla kertoivat viihtyneensä hyvin ja kiittelivät uutta, tilavampaa juhla-aluetta Kirjurinluodolla.

- Henkilökuntakin on täällä asiantuntevampaa, nuoret miehet laskivat tapahtuman plussia.

RMJ jäi tänä vuonna kauas 120 000 vieraan kävijätavoitteestaan. Järjestäjät ilmoittivat viralliseksi luvuksi 79 000 juhlijaa, mutta tuohon summaan on laskettu myös kaikki vapaalippulaiset ja muut ilmaiseksi paikalle saapuneet.

Niku Hooli, Pori

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  2. 2

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  5. 5

    Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

  6. 6

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  7. 7

    Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

  8. 8

    Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

  9. 9

    Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

  10. 10

    Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  7. 7

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  8. 8

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  9. 9

    Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  2. 2

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  5. 5

    Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

  6. Näytä lisää