Sami, Samuli

Viihde

Tupakoiva Hannele Lauri pelkää syöpää - kasvain iski jo kerran

Julkaistu:

Näyttelijä Hannele Lauri yllätti televisionkatsojat hauskalla sketsihahmolla Nelosella keskiviikkona alkaneessa Maria!-ohjelmassa.

Provosoiva Röökimuija-hahmo polttaa ketjussa ja haastattelee vieraitaan äärimmäisillä mielipiteillä höystettyyn tyyliinsä.

Hannele Laurilla havaittiin aiemmin syöpäkasvain äänihuulissa. Hän selvisi siitä kuitenkin säikähdyksellä, sillä syöpä oli vasta esiasteella ja saatiin leikattua ajoissa.

- Olen aina epätoivoisesti lopettamassa, tai edes vähentämässä. Vakiolauseeni onkin, että alkoholi ei minulle ole ongelma, mutta tupakka on! Keuhkokuvien jälkeen olen aina kädet ristissä, onneksi tähän mennessä ei ole löytynyt mitään. Kyllä tupakointi pelottaa, Lauri huokaa.

Useista kehotuksista huolimatta tapatupakoitsijan sauhuttelu ei ole edes vähentänyt.

- Lääkärit ovat moneen kertaan sanoneet, että minun olisi pakko lopettaa, Lauri myöntää.

- En todellakaan toivo, että ihmiset polttaisivat. Siksi tein itse sen päätöksen, että myös juuri nähdyssä jaksossa yskäisin heti tupakan perään. Hahmo itse uskoo, että hänen on oltava tupakkapaikalla parhaiden juorujen takia, Lauri jatkaa.

Hersyvä rooli on tuonut monille mieleen legendaariset Naisen logiikka -sketsit.

- Yhteys näissä kahdessa hahmossa on se, että kumpikin on mielestään aina oikeassa. Vielä kertaakaan en ole ollut Röökimuijan kanssa samaa mieltä. Muuta yhteistä ei meissä taida ollakaan kuin Dolce&Gabbanan korut, Lauri päästää ilmoille tutun naurunsa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  2. 2

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  5. 5

    Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

  6. 6

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  10. 10

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  7. 7

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  8. 8

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  10. 10

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  2. 2

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  5. 5

    Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

  6. Näytä lisää