Martta

Viihde

Valikko

Tuleeko Satu Taiveahosta Kaikkonen?

Julkaistu:

Kansanedustajapari Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen hääjärjestelyt ovat päässeet tosissaan käyntiin, ja kutsut vieraille on postitettu. Taiveaho ja Kaikkonen saavat toisensa heinäkuussa Hämeessä.

- Häistä tulee keskikokoiset, vierasmäärä on 200 paikkeilla. Meillä molemmilla on niin paljon yhteistyökumppaneita ja tuttuja, että rajauksen tekeminen oli todella vaikeaa, Taiveaho pohtii.

Pari haluaa pitää tarkan hääpäivän ja hääpaikan toistaiseksi salaisuutena.

- Kirkkohäät on tulossa, morsian paljastaa.

Taiveaho on uskonut hääpuvun hankinnan tamperelaisen luottovaatettajansa Eeva Turusen käsiin. Taiveahon mittojen mukainen hääpuku hankitaan hänelle suoraan Pariisista.

Kansanedustaja ei ole vielä tehnyt lopullista nimivalintaa.

- Se on vielä mietinnässä. Olen aina välillä iltasella pyöritellyt niitä ja erilaisia vaihtoehtoja mielessäni.

Vaihtoehtoina tasapainottelevat Taiveaho, Kaikkonen ja Taiveaho-Kaikkonen.

- Periaatteessa olisi kaunis ele osoittaa yhteistä elämää ottamalla yhteinen sukunimi, mutta kieltämättä oma nimeni on harvinainen ja kuolemassa sukupuuttoon.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  2. 2

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  3. 3

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. 6

    Uskoisitko 62-vuotiaaksi? David Bowien leski Iman juhli syntymäpäiviään – iätön kaunotar on häikäisevässä kunnossa

  7. 7

    Kuvat: Karut bordellikopit reunustivat F1-rataa takavuosina – myös suomalaisfanit saivat ehdotuksia ilotytöiltä

  8. 8

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  9. 9

    Siipeilijöiden itaruus puhuttaa Vauva.fi:ssä: kaveri kaataa pesukoneeseen kuumaa vettä, koska ”säästyy sähköä”

  10. 10

    Raju maastopalo nielee puolustusvoimien maata Hangossa – rintama jopa 200 metriä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  7. 7

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  10. 10

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  2. 2

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  3. 3

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. Näytä lisää