Iivari, Iivo

Viihde

Tarinaniskennän SM-kulta irtosi kesätöistä kertomalla

Julkaistu:

Jyväskyläläinen Ahti Räisänen voitti tarinaniskennän SM-kilpailun Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla lauantaina.

Kilpailun tuomaristo ihastui Räisäsen vauhdikkaaseen tarinaan, joka kertoi hänen opiskeluaikaisen kesätyöpaikkansa sattumuksista Tukholmassa vuonna 1971.

- Tarina oli ehyt ja elävä. Siinä oli yllätyksellisyyttä ja huumoria. Rento esitystapa kuljetti tarinaa luontevasti eteenpäin, raati perusteli valintaansa.

SM-kilpailussa tarinaniskijät kertovat enintään seitsemän minuuttia pitkän omakohtaisen tarinan, jota ei ole saanut julkaista aiemmin.

SM-kisoissa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa alueelliset karsinnat, joista Kärsämäellä pidettyyn loppukilpailuun valittiin kaksitoista tarinaniskijää. Heistä yksi tuli Ruotsista. Kilpailu järjestettiin nyt seitsemännen kerran.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  3. 3

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  4. 4

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. 6

    Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

  7. 7

    Jannika B laukoo suorat sanat ulkonäköpaineista alusvaatekuvan kera – kyllästyi epävarmuuteensa: ”Häpesin tynnyrireisiäni ja dumbokorviani”

  8. 8

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  9. 9

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  10. 10

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  11. Näytä lisää

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  8. 8

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  3. 3

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  4. 4

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. Näytä lisää