Atso

Viihde

Liliania ei päästetä Nobel-juhliin

Julkaistu:

Ruotsin hovia syytettiin eilen ikärasismista. Syytökset saivat alkunsa, kun kävi ilmi, ettei leskiprinsessa Liliania, 91, ole kutsuttu sunnuntain Nobel-illalliselle.

Prinsessa Lilian oli toissa päivänä asiasta hämillään. Kukaan hovista ei ollut ilmoittanut asiasta hänelle.

- Soitan kuningattarelle ja kysyn, mistä tässä on kyse. Voin oikein hyvin, enkä ymmärrä, mistä tässä on kysymys, Lilian kommentoi hyllytyksestä hänelle kertoneelle ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Prinsessa Lilian on ollut Ruotsin suurimpien juhlien itseoikeutettu vieras aina vuodesta 1976 lähtien, ja hovi kiirehti selittämään Lilian-soppaa välittömästi. Ensimmäisen selityksen antoi hovin tiedotuspäällikkö Nina Eldh.

- Hän jää illalliselta pois ikääntyneen oikeudella. Hän on vanhempi henkilö ja ilta on hyvin pitkä palkintojenjakoineen ja illallisineen.

Lausunto käynnisti ruotsalaislehtien nettisivuilla kiihkeän lukijakeskustelun ikärasismista. Paine kasvoi eilen niin kovaksi, että hovi joutui puolustamaan päätöstään uudella lausunnolla. Hovilähteiden mukaan Lilian olisi ollut itse hovin kanssa päättämässä siitä, ettei hän tänä vuonna osallistu juhlaillalliselle.

- Prinsessa on hivenen huonomuistinen. Se on aivan luonnollista. Hänhän on jo 91-vuotias. Hän saattaa unohtaa yhtä jos toistakin, Lilianin hovinainen Elisabeth Palmstierna sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  5. 5

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  6. 6

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  7. 7

    Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

  8. 8

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  9. 9

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  10. 10

    Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  4. 4

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  5. 5

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  6. 6

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  7. 7

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  10. 10

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  5. 5

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  6. Näytä lisää