Jyrki, Jyri, Jori

Viihde

Valikko

Mitä tekivät suomalaiset julkkikset ennen tähteyttään?

Monet tunnetut suomalaisjulkkikset ovat luoneet uraa alun perin ihan muissa ammateissa kuin mistä he lopulta ovat tulleet kuuluisiksi.

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen ehti kouluttautua ennen näyttävää formulauraansa hitsaajaksi ja sirkustaitelijaksi. Nuorempana mies halusi kovasti myös mäkihyppääjäksi.

Häkkisen entinen kollega Mika Salo puolestaan työskenteli aikoinaan taksikuskina. Moottoripyöräilijä Mika Kallio taas teki nosturinkuljettajan hommia.

Näyttelijä Juha Veijonen puolestaan urakoi vielä 80-luvun alussa moottorisaha-asentajana. Näyttelijänä ja ohjaajana työskentelevä Talent -tuomari Timo Koivusalo on hankkinut sekä kokin että mielenterveyshoitajan pätevyyden. Laulaja Jari Sillanpää sen sijaan ponnisti tangotähteyteen baarimikkona työskenneltyään.

Jääkiekkotähtemme Niklas Hagman ja Teemu Selänne ovat myös harjoittaneet tavallisia ammatteja. Hagman kävi kokkikoulun, ja Selänne teki puolipäivätöitä päiväkodissa samalla kun pelasi Jokereissa.

Ehkä erikoisin ex-ammatti on kuitenkin kansanedustaja Heidi Hautalalla. Vihreiden entinen puheenjohtaja ja ministeri nimittäin ansaitsi 70-luvulla opiskellessaan vuokrarahoja alastonmallina Taideakatemiassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  3. 3

    Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – suuteli kilpasiskoaan häkeltyneenä

  4. 4

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  5. 5

    Voi surkeus! Pikkuleijonat mokasi karmealla tavalla heti toisen erän alussa, USA johtaa jo 3–0 – IS seuraa

  6. 6

    Ranskan vaalien tulosennuste julki: Toiselle kierrokselle menossa Macron ja Le Pen

  7. 7

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  8. 8

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  9. 9

    Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

  10. 10

    Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  3. 3

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  4. 4

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  5. 5

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  6. 6

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  7. 7

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  8. 8

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  9. 9

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  3. 3

    Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – suuteli kilpasiskoaan häkeltyneenä

  4. 4

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  5. 5

    Voi surkeus! Pikkuleijonat mokasi karmealla tavalla heti toisen erän alussa, USA johtaa jo 3–0 – IS seuraa

  6. Näytä lisää