Leo

Viihde

Valikko

Helena Lindgren evakuoitiin hotellihuoneesta

Julkaistu:

Suomalaisomisteisen Holiday Club St. Petersburg -hotellin avajaisviikonloppu Pietarissa sai dramaattisen käänteen, kun osa hotellin asukkaista herätettiin varhain aamulla sunnuntaina massiivisen vesivahingon takia.

Hotellin kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan kuumavesiputken liitos oli pettänyt, ja vettä tulvi seitsemänteen ja kuudenteen kerrokseen.

Kerroksiin oli majoitettu hotellin avajaisten kutsuvieraita, muun muassa laulaja Helena Lindgren seka sanoittaja-tuotantopaallikkö Ilkka Vainio. Osa evakuoiduista vieraista oli siinä käsityksessä, että hotellin katto oli vaarassa romahtaa. Ainakin osalle aikaa tavaroiden pakkaamiseen annettiin vain viisi minuuttia.

IS:lle hotellin henkilökunta kiisti katon romahtamisvaaran. Hotellin mukaan kyse oli puhtaasti vesivahingosta.

Henkilökunta kiirehti herättämään kerrosten asukkaita taskulamppujen kanssa, Ilkka Vainio kertoo.

- Luulin, että olin tyhjentänyt minibaarin sänkyyni, mutta se olikin vettä, kuudenteen kerrokseen majoittunut Vainio naureskelee.

- Henkilökunta hoiti homman hyvin, ei ollut minkäänlaista hätää. Tämä oli evakuointikokemus!

Vainio majoitettiin saman kerroksen toiseen siipeen, jonne vesivahinko ei ulottunut. Kaikkiaan kolmisenkymmentä hotellivierasta jouduttiin siirtämään toiseen huoneeseen.

Hotellin avajaisviikonloppua olivat juhlistamassa myos muun muassa Kaija Kärkinen ja Ile Kallio sekä Aira Samulin. He majoittuivat alemmissa kerroksissa, eikä vesivahinko ulottunut sinne asti.

- Tulen tänne varmasti uudelleen - kuivin jaloin, upeista avajaisista ilahtunut Ilkka Vainio lupaa.

Holiday Club St. Petersburg on ollut toiminnassa kuukauden verran. Avajaisia vietettiin perjantaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

  2. 2

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  3. 3

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  4. 4

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Toisen maailmansodan aikaiset T-34-panssarivaunut ajavat Parolannummella

  6. 6

    Iskelmälegenda Annikki Tähti on kuollut

  7. 7

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  8. 8

    Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin, epäilee nyt ahmattien siirtyvän Asuntomessuille: ”Harvalla piisamilla on kivitalo Saimaalla”

  9. 9

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  10. 10

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  9. 9

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  10. 10

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

  2. 2

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  3. 3

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  4. 4

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt: Toisen maailmansodan aikaiset T-34-panssarivaunut ajavat Parolannummella

  6. Näytä lisää