Urpo

Viihde

Valikko

Clooney kahmi Oscar-ehdokkuuksia

Julkaistu:

Näyttelijä George Clooney on kasvanut myös varteenotettavaksi elokuvantekijäksi. Clooneyn ohjaama Good Night, and Good Luck -elokuva on yksi viidestä parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaasta.

Clooney itse nappasi Oscar-kisassa kolme henkilökohtaista ehdokkuutta. Hän on ehdolla Good Night, and Good Luck -elokuvan ohjauksesta sekä alkuperäiskäsikirjoituksesta ja lisäksi hänet nimitettiin ehdolle parhaasta miessivuosasta Syriana -agenttielokuvasta.

Viidestä parhaan elokuvan voittajaehdokkaasta vain yhdellä, München -elokuvalla oli jättibudjetti, muut neljä leffaa ovat Hollywood-mittapuulla pikkurahalla tuotettuja. Brokeback Mountainiin kului 14 miljoonaa dollaria, Good Night and Good Luck, Capote ja Crash tehtiin kaikki alle kymmenellä miljoonalla dollarilla.

Ennakkosuosikeista homocowboy-leffa Brokeback Mountain piti pintansa ja kahmi kahdeksan ehdokkuutta. Truman Capoten elämästä kertova Capote on noussut vahvaksi ennakkosuosikiksi. Selkeässä nousussa on ollut myös SAG- palkinnon kahmaissut Crash. Oscarit jaetaan Hollywoodissa maaliskuun 5. päivänä.

Ehdokkaat parhaasta miespääosasta:
- Philip Seymour Hoffman (Capote)
- Heath Ledger (Brokeback Mountain)
- David Strathairn (Good Night, and Good Luck
- Terrence Howard (Hustle & Flow)
- Joaquin Phoenix (Walk The Line)

Paras näispääosa:
- Felicity Huffman (Transamerica)
- Charlize Theron (North Country)
- Judi Dench (Mrs. Henderson esittää)
- Keira Knightley (Ylpeys ja ennakkoluulo)
- Reese Witherspoon (Walk The Line)

Paras miessivuosa:
- Paul Giamatti (Cinderella Man)
- George Clooney (Syriana)
- Matt Dillon (Crash)
- Jake Gyllenhaal (Brokeback Mountain)
- William Hurt (A History of Violence)

Paras naissivuosa:
- Rachel Weisz (Uskollinen puutarhuri)
- Amy Adams (Junebug)
- Catherine Keener (Capote)
- Frances McDormand (North Country)
- Michelle Williams (Brokeback Mountain)

Paras ohjaaja:
- Paul Haggis (Crash)
- Ang Lee (Brokeback Mountain)
- Bennett Miller (Capote)
- George Clooney (Good Night, and Good Luck)
- Steven Spielberg (München)

Paras alkuperäinen käsikirjoitus:
- Crash
- Good Night, and Good Luck
- Match Point
- The Squid and the Whale
- Syriana

Paras sovitettu käsikirjoitus:
- Brokeback Mountain
- Capote
- Uskollinen puutarhuri
- A History of Violence
- München

Paras animaatio:
- Liikkuva linna
- Tim Burton's Corpse Bride
- Wallace ja Gromit: Kanin kirous

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

  2. 2

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  5. 5

    TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

  6. 6

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  7. 7

    Tuomiokirkon portailla liehui helatorstaina Inkerin lippu – taustalla Koiviston sanat vuodelta 1990

  8. 8

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  9. 9

    Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

  10. 10

    Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  3. 3

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  7. 7

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  8. 8

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

  2. 2

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  3. 3

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  4. 4

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  5. 5

    TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

  6. Näytä lisää