Leo

Viihde

Valikko

HIM pokkasi kultaa Jenkeistä

Julkaistu:

HIM-yhtyeen albumi Dark Light on ylittänyt Yhdysvalloissa 500 000 myydyn kappaleen kultalevyrajan. Saavutus on ainutlaatuinen Suomen musiikkiviennin historiassa.

Viime syksynä julkaistun Dark Lightin korkein listasijoitus Amerikassa oli 18. Listojen kärkisijoja levy kolkutteli useissa maissa ympäri maailmaa aina Etelä-Amerikkaa myöten. Suomen listalla Dark Light nousi ykköseksi. Kyseessä oli HIM:in neljäs albumilistan kärkipaikka kotimaassa.

Dark Lightin julkaisi Yhdysvalloissa amerikkalainen levy-yhtiö Sire Records. Albumin menestystä siivittivät radiohitti Wings Of A Butterfly ja levyn julkaisun yhteydessä tehdyt kiertueet.

"Suuri kiitos Hanoi
Rocksille tien avaamisesta"

HIM-pomo Ville Valo on onnellinen bändinsä saavutuksesta.

- Suuri kiitos Hanoi Rocksille ja kumppaneille, jotka avasivat tietä meille ja saivat meidät jo nuorina poikina uskomaan, että suomalainen rock voi olla globaalisti menestyvää.

- Kyllä kannatti takoa kun rauta oli kuumaa, vaikka puolitoista vuotta meni maailmalla kaivaten isää, äitiä ja ystäviä kotimaassa, Ville Valo kommentoi yhtyeen tiedotteessa.

Dark Light -albumia on nyt myyty maailmanlaajuisesti yli 900 000 kappaletta. HIM:in kaikkien levyjen yhteenlaskettu myynti on jo yli neljä miljoonaa kappaletta.

Manageri toivoo
platinalevyjuhlia

Lahdesta puhelimitse tavoitettu HIM-manageri Seppo Vesterinen on ylpeä suojattiensa kultastatuksesta.

- Hienoa on ja hyvältä tuntuu. Varsinkin bändin itsensä kannalta kultalevy on tietysti upea juttu. Tämän eteen on tehty tehty töitä pitkään ja paljon, Vesterinen kiteyttää.

Historiallisesta kultalevystä huolimatta HIM ei jää lepäämään laakereilleen. Yhtye työstää parhaillaan materiaalia seuraavalle studioalbumilleen. Se julkaistaan näillä näkymin alkusyksystä 2007.

Seppo Vesterinen uskoo ja toivoo, että seuraavan levyn kohdalla kultalevyjuhlat voisivat muuttua platinalevyjuhliksi.

- Ylöspäin on menty koko ajan ja mennään edelleen. En näe mitään syytä siihen, että se pysähtyisi tähän. HIM:in tulevaisuus näyttää hyvältä, Seppo Vesterinen sanoo.

Maailmanmenestyksestään piittaamatta HIM esiintyy perinteitä kunnioittaen seuraavanakin uutena vuotena Helsingin Tavastia-klubilla.

Kolmipäiväisen Helldone-festivaalin liput tulivat myyntiin tänään. Helldonen HIM-illan liput myytiin heti loppuun. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  6. 6

    F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

  7. 7

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  8. 8

    Sarjakuristaja tänään käräjillä – syytetään rikoksen valmistelusta

  9. 9

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  10. 10

    Sää lämpenee - perjantaiksi luvatut sateet jäävät Suomen eteläpuolelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  9. 9

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  10. 10

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  6. Näytä lisää