Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Hanna-Riikka Siitonen: Yritän elää hetkessä

Muusikko ja näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen säteilee kuin tähtisädetikku. Yksivuotiaan Vienon äiti odottaa innolla pääsevänsä viettämään kesäistä vapaapäivää tyttärensä ja näyttelijämiehensä Janne Virtasen kanssa.

Hanna-Riikka on esiintynyt kesäkuun puolivälistä lähtien Heinolan kesäteatterin Lainahöyhenissä -näytelmässä ja näytökset jatkuvat koko heinäkuun ajan. Tämä tarkoittaa jatkuvaa suhaamista perheen kotikaupungin Helsingin ja Heinolan välillä.

Välillä Hanna-Riikka joutuu yöpymään Heinolassa. Joskus näyttelijä ottaa mukaan koko perheen, joskus pelkän Vienon ja toisinaan hän menee sinne yksin.

- Kaikki vaihtoehdot ovat olleet käytössä. Meillä on onneksi Heinolassa aivan ihana hoitaja.

Pikkuinen Vieno ei ole härdellistä moksiskaan.

- Hän on tietysti vielä niin pieni, ettei hänellä olisikaan verbaalisia kykyjä valittaa, ja hän on siis vielä vanhempiensa armoilla.

Hanna-Riikan vanhemmat, eläkkeelle Helsingin kaupunginjohtajan virasta jäänyt ylipormestari Eeva-Riitta Siitonen ja laulaja Matti "Fredi" Siitonen ovat korvaamaton lenkki Vienon hoitoketjussa, samoin kuin Jannen perhe.

- Jos en voi olla lapseni kanssa, tiedän että hän on kuitenkin maailman parhaassa hoidossa ja läheisen ihmisen kanssa. Ikinä ei tarvitse pelätä, että joku hänet jättäisi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

  2. 2

    Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

  3. 3

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  6. 6

    Vilman ja Juuson suhteelle tyly loppu Temptation Islandilla: ”Heitän sen pellolle, kun päästään Suomeen!”

  7. 7

    Oikeusministeriksi povattu Häkkänen keskeytti Yhdysvaltain matkansa – palaa Suomeen

  8. 8

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  9. 9

    Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

  10. 10

    Ronnie O’Sullivan ulos MM-kisoista – hämmensi taas käytöksellään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  8. 8

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  9. 9

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  10. 10

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

  2. 2

    Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

  3. 3

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

  6. Näytä lisää