Varpu, Vaula

Viihde

Kirvesniemien aviokriisi on ohi!

Julkaistu:

Maamme kaikkien aikojen hiihtokuningatar Marja-Liisa Kirvesniemi, 52, kertoo hiljentyvänsä perheensä kanssa joulunviettoon viimeistään viikonloppuna.

- Joulu on ollut meillä aina kotiväen yhteinen juhla. Kokoonnumme synnyinkotiini äitini luokse koko suvun voimin. Jokainen antaa panoksensa jouluruokien tekoon sillä periaatteella, että se tekee, joka ehtii. Minä rakastan ruuanlaittoa ja jopa siivoamista, Marja-Liisa Kirvesniemi nauraa.

Hän kertoo pyrkivänsä valmistamaan mahdollisimman monia ruokalajeja. Piparkakkutaikinan Marja-Liisa tekee alusta loppuun itse, ja perheen lahjaksi saama suuri kinkkukin on jo suolattu.

- Kyllä meillä kaikin puolin perinteitä vaalitaan, hän toteaa.

Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemen tyttäretkin, Elisa, 22, ja Anita, 17, ovat käsistään niin näppäriä, että antavat oman panoksensa joulun järjestelyihin. Marja-Liisa paljastaa tyttärien keskittyvän etenkin leivonnaisiin.

- Joulun aika on siitäkin harvinaista herkkua, että silloin on koko perhe koolla. Me asumme kaikki neljä sekä kaksi koiraa ja neljä kissaa saman katon alla, mutta tyttärillä ja Harrilla on omat reissunsa ja kiireensä, Marja-Liisa Kirvesniemi kertoo.

- En ymmärrä puheita siitä, ettei meillä kotona menisi hyvin. Minä en näitä asioita viitsi edes kommentoida, Marja-Liisa napauttaa.

Kerroit pari vuotta sitten, että teidän liitossanne olisi ongelmia. Miten elämä nyt sujuu?

- Elämässä ja liitossa tulee olla yhteistyötä ja yhteisymmärrystä, itsekkäät ihmiset eivät maailmassa pärjää, Marja-Liisa Kirvesniemi sanoo ja toivottaa kaikille rauhallista joulua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

  5. 5

    Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

  6. 6

    Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

  7. 7

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  8. 8

    Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

  9. 9

    Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  4. 4

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  7. 7

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  8. 8

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

  5. 5

    Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

  6. Näytä lisää