Atso

Viihde

Madeleinen suhde kriisissä - häät siirtyvät?

Julkaistu:

Prinsessa Madeleinen ja hänen kihlattunsa Jonas Bergströmin suhteen kerrotaan ajautuneen kriisiin. Expressen-lehden mukaan pariskunta on puhunut jo häiden lykkäämisestä.

Ruotsin hovin lehdistöpäällikkö kuitenkin Nina Eldh kiistää kriisiväitteet Aftonbladet-lehdessä.

Pariskunta palasi juuri kahden viikon aurinkolomalta. Expressenin mukaan he yrittivät selvittää lomalla suhteensa ongelmia.

Madeleine ja Jonas kihlautuivat viime kesäkuussa runsaan seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. Lähteiden mukaan suhde oli jo kriisissä, kun pariskunta elokuussa julkisti kihlauksensa.

Expressen kertoo, että ongelmat alkoivat jo keväällä. Madeleine moitti usein miestään siitä, ettei tämä panosta tarpeeksi parisuhteeseen. Prinsessan mielestä Jonas käyttää liikaa aikaa töihinsä juristina.

Jonas yritti paikata kriisiä kihlauksella. Kun pariskunta matkusti kesäkuussa Caprille, Jonas polvistui ja kosi prinsessaansa.

Pariskunnan kriisin kerrotaan kuitenkin jatkuvan. Expressenin lähteiden mukaan Madeleine on asettanut kyseenalaiseksi suhteen.

Kriisi on niin syvä, että pariskunta on jopa pohtinut häiden siirtämistä ensi vuodelle. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan pariskunnan pitäisi mennä naimisiin syksyllä.

  • Häät
  • madeleine
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  2. 2

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  3. 3

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  4. 4

    EK9: Esapekka Lappi tykitti jo viidennen pohja-ajan – suomalaisten kolmoisjohto pitää: ”Vitsi kyllä maistuu, ei jumankauta”

  5. 5

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  6. 6

    Tuhopolttaja iski liikuntapuistoon Helsingissä – Kaupungille noin 20 000 euron vahingot

  7. 7

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  8. 8

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  9. 9

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  10. 10

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  11. Näytä lisää

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  6. 6

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  7. 7

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  8. 8

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  9. 9

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  10. 10

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  2. 2

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  3. 3

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  4. 4

    EK9: Esapekka Lappi tykitti jo viidennen pohja-ajan – suomalaisten kolmoisjohto pitää: ”Vitsi kyllä maistuu, ei jumankauta”

  5. 5

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  6. Näytä lisää