Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Oscar-akatemia näki Miekkailijan: ”Yleisö kehui loistavaksi”

Ohjaaja Klaus Härö on tehnyt Miekkailija-elokuvaa tunnetuksi Amerikassa jo viikkoja.

MIEKKAILIJA täytti New Yorkissa Scandinavia Housen salin penkkirivit. Kun elokuva päättyi, ihmiset kehuivat elokuvaa loistavaksi ja hienoksi tarinaksi. Yleisön joukossa oli myös Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseniä, jotka päättävät, mitkä ulkomaiset elokuvat kelpuutetaan Oscar-ehdokkaiksi.

Miekkailija on Suomen ehdokas 80 elokuvan joukossa, ja pian kerrotaan, pääseekö Miekkailija ensimmäisestä karsinnasta läpi. Tammikuussa julkaistaan ne viisi elokuvaa, jotka kelpuutetaan kisaamaan Oscarista.

– Kun Miekkailija valittiin edustamaan Suomea, se veti hiljaiseksi. Edustan ensisijaisesti Suomea, ja ehdokkuus olisi iso juttu maallemme, Klaus Härö sanoi IS:lle.

HÄRÖN elokuvat Näkymätön Elina, Äideistä parhain ja Postia pappi Jaakobille ovat aiemmin olleet Suomen ehdokkaina Oscar-kisaan. Koskaan ennemmin Härö ei ole tehnyt niin paljon pr-työtä elokuviensa eteen kuin nyt.

– Iso hatunnosto tuottaja Kai Nordbergille. Hän selvitti, mitä kaikkea on tehtävä, jotta huomataan isossa maailmassa. Olenkin promonnut Miekkailijaa kuuden viikon ajan, Härö kertoi.

Miekkailijaa on esitetty Hollywoodissa useaan kertaan, ja salit ovat olleet täynnä. Härön mukaan palaute on ollut lämmintä ja ylitsevuotavaa. Klassinen varttuneemman väen elokuva on huomattu.

– Sen olen oppinut, että Hollywood on täynnä puhetta. Työtarjouksia on tullut, mutta ne ovat jääneet ”palataan asiaan” -tasolle, Härö kertoi.

– En pyri Hollywoodiin. Olen vain iloinen siitä, että olen voinut esitellä elokuvani, josta olen ylpeä, Härö kiitteli.

Ennen mahdollista Oscar-ehdokkuutta julkaistaan 10. joulukuuta Golden Globe -ehdokkaat. Miekkailijan ohella myös Kätilö on ehdolla Golden Globe -kisassa.

Videolla pyörivässä Tainola Show’ssa Härö kertoo, kuinka yksin hän oli aikoinaan elokuvaharrastuksensa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    10. 10

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    6. Näytä lisää