Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Presidenttipari vastaanotti perinteiset joulutuomiset – rouva Haukio hehkui jouluisissa sävyissä

Julkaistu:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat Mäntyniemessä vastaan perinteiset joulutervehdykset. Presidentti Niinistö kertoi, että he itse viettävät joulun omassa, pääkaupunkiseudun kodissaan.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio saivat hieman valoa ja joulutunnelmaa tummaan torstaiaamuun, kun Lucia-neito Sonja Lehto ryhmineen saapui laulamaan presidenttiparille perinteisiä joululauluja.

Niinistön ja Haukion aamupäivän aikana Mäntyniemeen tulivat myös muun muassa Metsäylioppilaat luovuttamaan kuusen ja Maatataloustuottajain Vehmaan yhdistyksen edustajat antoivat kinkun.

Presidenttipari kertoi hieman omasta joulunvietostaan.

– Olemme omassa kodissamme pääkaupunkiseudulla. Lepäämme, luemme ja vietämme aikaa läheisten kanssa.

Presidentti Niinistö kertoi, että aatoksi heidän luokseen tulee hänen vanhempi poikansa perheineen. Ennen kuin aattoilta koittaa, presidentti Niinistö osallistuu muun muassa Heikki Hurstin vähäosaisille järjestämään joulujuhlaan.

– Perinteisiimme kuuluu muun muassa haudoilla käynti ja joulurauhan julistuksen kuunteleminen, rouva Haukio paljasti.

Suomalaisille presidentillä oli oma joulutervehdyksensä:

– Hyvää, levollista ja rauhallista joulua ja ennenkaikkea luottamusta tulevaisuuteen, hän sanoi.

Ota kantaa

Mikä on mielestäsi jouluisin väri?

Kulta 7% Punainen 74% Vihreä 4% Hopea 5% Valkoinen 8% Musta 2%
Ääniä yhteensä 11339
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  2. 2

    Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

  3. 3

    Trump kyseenalaistaa erikoissyyttäjä Muellerin puolueettomuuden: ”Tämä on erittäin kiusallista”

  4. 4

    F1-harjoituksissa melkoinen sirkus – floppikuski ajoi seinään

  5. 5

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  6. 6

    Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

  7. 7

    Tusk: Britannian ehdotus EU-kansalaisten oikeuksista alittaa odotukset

  8. 8

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  9. 9

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  10. 10

    Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  3. 3

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  4. 4

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  5. 5

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  6. 6

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  9. 9

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  10. 10

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  2. 2

    Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

  3. 3

    Trump kyseenalaistaa erikoissyyttäjä Muellerin puolueettomuuden: ”Tämä on erittäin kiusallista”

  4. 4

    F1-harjoituksissa melkoinen sirkus – floppikuski ajoi seinään

  5. 5

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  6. Näytä lisää