Minna, Vilma, Miina

Videotuomarit

Valikko

Tässä ovat Karjala-turnauksen suurimmat sankarit

Julkaistu:

VIDEOTUOMARIT
Suomi oli A-luokan joukkueella liikenteessä Karjala-turnauksessa. Mitä jäi käteen?
IS:n Videtuomarit Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm käyvät läpi viikonvaihteen saldon.

Kaksi voittoa, yksi tappio. Siinä tulokset, mutta niiden takaa löytyy sekä positiivisia että negatiivisia asioita.

Ensin mainittuihin lukeutuu muun muassa Kristian Kuusela -niminen laitahyökkääjä, joka esiintyi turnauksessa selkeästi edukseen.

– Takaportin kautta mukaan, ja Suomen paras maalintekijä. Tosin vain kahdella maalilla. Väkevä sisääntulo ja askel kohti MM-kisajoukkuetta. Kiistatta SM-liigan MVP tällä hetkellä, naulaa Rantanen.

Toinenkin iso onnistuja tulee Tapparasta, ja takaportin kautta: puolustaja Aleksi Elorinne. Mutta ehkä suurin huomio on syytä kiinnittää pelaajaan, joka on vuosien varrella sementoinut paikkansa Suomen puolustuksen johtohahmona.

Hän on Sami Lepistö.

– Vaikka kyseessä on erilainen pelaaja, Lepistö on vähän kuin uusi Petteri Nummelin. Aina saatavilla, aina valmis ja aina A-luokan panos. Ihan keskeinen osa koko maajoukkueen identiteettiä, Nyholm sanoo.

Vain harva yllättyy siitä, että Suomella oli Karjalassa maalinteko-ongelmia. Ja vain harva kuvitteli, että jalkeilla olisi ollut joukkue, joka latoo pusseja liukuhihnalta.

– Kyseessä on vallitseva tila Suomi-kiekossa. Ennen kuin uusi, maalintekoon todellista huomiota kiinnittänyt sukupolvi kasvaa maajoukkueeseen, mennään tutuilla askelmerkeillä, Rantanen sanoo.

– Vielä enemmän huomiota kuitenkin kiinnittää se, että Suomen pelin heikoimmat osa-alueet ovat maalien edustoilla. No tämäkään ei toki ole mitään uutta, Rantanen jatkaa.

Uusi Videotuomarit-jakso julkaistaan ISTV:ssä joka tiistai.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    8. 8

      Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

    9. 9

      Onko murehtimisesi normaalia? 10 merkkiä, jotka paljastavat ahdistuneisuushäiriön

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    4. 4

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    5. 5

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    6. Näytä lisää