Signe, Varma

Veikkausliiga

Onko päävalmentaja Muurisen pesti liipaisimella? HIFK:n pomo kommentoi – kertoi myös yllättävän talousuutisen

Julkaistu:

veikkausliiga
Antti Muurisen asema on yhä vakaa kahdeksasta voitottomasta ottelusta huolimatta.
HIFK ei ole kriisimoodissa, ”vaikka jotkut sitä haluaisivatkin”. Näin kertoo seuran jalkapallotoimen toimitusjohtaja Tero Korhonen maanantaiaamuna.

Tähtirintaisten kausi on ollut synkkä. Seura on jumittunut sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi, ja eroa hännänhuippu JJK:hon on vain kaksi pistettä. Koko kaudelta on vain yksi voitto 13 pelistä.

– Tilanne on sama kuin kauden alussa. Meillä on täysi luotto valmennukseen. Mitään kriisipalavereja ei ole pidetty, eikä valmentaja-asiasta ole keskusteltu, Korhonen painottaa.

Iloisen jalkapallon valmentajan erityinen murheenkryyni kentällä on ollut hyökkäys. Nimimiehet Mikael Forssell, Juho Mäkelä ja Pekka Sihvola ovat jääneet kärjessä vaille tarjoilua. Joukkue on tehnyt vain kahdeksan maalia, eikä kuluvassa kolmen ottelun tappioputkessaan ainuttakaan.

HIFK:lla on vielä kolme ottelua ennen siirtoikkunan aukeamista. Korhosen mukaan seura aikoo olla valppaana pelaajamarkkinoilla.

– Meidän täytyy kyllä pitää silmät ja korvat auki. Nyt vielä vaikuttaa siltä, että Tommi Vesala on pitkään poissa. Fredrik Lassas on onneksi palaamassa pelikuntoon.

HIFK on tehnyt kahden edellisen veikkausliigakautensa aikana useiden satojen tuhansien eurojen tappiot. Se joutui käynnistämään keväällä uuden osakeannin.

Kestääkö taloutenne yhtään pelaajahankintaa?

– Hyvä kysymys. Talous on tiukalla, mutta itse asiassa tilanne on parempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Jos tänään lyötäisiin kirjat kiinni, niin olisimme tältä vuodelta jopa vähän plussan puolella.

Korhonen kuitenkin toppuuttelee perään ja muistuttaa, että loppukauden aikana tilanne muuttunee. Seura isännöi viime kaudella kahta hyvin rahakasta Stadin derbyä, nyt sillä on vain yksi kotipeli.

Silti hyvääkin kuuluu kassaholvista. Korhosen mukaan ottelutapahtumatuotot ovat parantuneet ja pelaajaryhmän ulkopuoliset henkilöstökulut ovat pienentyneet. Sponsoritulot ovat pysyneet suunnilleen samoissa lukemissa kuin vuosi sitten.

– Tietysti aina haluaisi myydä enemmän lippuja, mutta kokonaisuutena tilanteeseen pitää olla tyytyväinen. Puolivuosikatsaus on todennäköisesti plussalla, mutta koko vuodelta tullee vähän tappiota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    2. 2

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

    7. 7

      Tyks: Turun pääepäilty siirrettiin Hämeenlinnaan

    8. 8

      Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

    9. 9

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    10. 10

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

    2. 2

      Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. Näytä lisää