Aatu, Aatto

Veikkausliiga

Valikko

IS Extra kello 16: Seuraa näitä pointteja ottelussa IFK Mariehamn–VPS

Julkaistu:

Veikkausliiga
Veikkausliigassa pelataan vappuaattona yksi ottelu, jossa vielä tappioitta oleva viime kauden mestari IFK Mariehamn saa vastaansa VPS:n.
IS nostaa kello 16 alkavasta ottelusta esiin kaksi pointtia.

1) VPS:lla vahva alkukauden saldo Maarianhaminasta

IFK Mariehamn ja VPS ovat kohdanneet liigatasolla Maarianhaminassa kolmesti ns. alkukaudella (15.5. mennessä). Jokainen ottelu on päättynyt VPS:n voittoon, ja yhteismaalit ovat vaasalaisille 8–0.

VPS oli IFK:lle pitkään ”kauhuvierailija”. Kahdeksasta ensimmäisestä Maarianhaminassa pelatusta kohtaamisesta IFK sai kerättyä ”Vepsua” vastaan vain kaksi pistettä ja onnistui maalinteossa vain kerran.

IFK:n ketsuppipullo aukesi vasta kauden 2013 päätöskierroksella, kun ”Grönvitt” kuritti vaasalaisia 4–1.

Viime kaudella IFK oli VPS:lle vaikea vastustaja. Mestarijoukkue voitti kohtaamisista kaksi, kerran pelattiin tasan.

2) VPS:lla topparihuolia

VPS matkustaa Maarianhaminaan ilman kahta keskuspuolustajaansa Mikko Viitikkoa ja Ville Koskimaata, joista molemmat ovat kärsineet vammoista.

Topparipula aiheuttaa päänvaivaa päävalmentaja Petri Vuoriselle. Selkeä alakerran keskustan mies on ainoastaan Timi Lahti. Viime pelissä Vuorinen peluutti Lahden vierellä kapteeni Veli Lampea, joka luutii normaalisti vasempana pakkina.

Lammen pelipaikkasiirron myötä vasemmalla nähtiin KuPSia vastaan Jesper Engström. Oikealla pelasi virolainen Markus Jürgenson. Samalla puolustusnelikolla joukkue pelannee tänään Ahvenanmaalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    6. 6

      Kolmen auton peräänajo sai liikenteen matelemaan Nelostiellä

    7. 7

      Kajaanissa kadonnut 72-vuotias nainen löytyi saaresta

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

    10. 10

      Muna pääsi pannasta – kolesteroli ei lisääkään infarktiriskiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    6. Näytä lisää