Leo

Veikkausliiga

Valikko

HIFK:n kuiva kausi Veikkausliigassa päättyi – hyökkääjätähdet kuitenkin yhä nollilla

Julkaistu:

Veikkausliiga
HIFK teki kauden avausmaalinsa maanantaina. Hyökkäyspeli ei kuitenkaan vakuuttanut ja FC Lahti vei pisteet.
Helsingin IFK:n kauden ensimmäinen maali näki päivänvalon kauden kolmannessa Veikkausliigan ottelussa FC Lahtea vastaan maanantaina.

Maalista vastasi keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela, 27, jonka kierteinen laukaus rangaistusalueen kulmalta löysi tiensä Lahden maalin alanurkkaan.

Gelan osuma tasoitti ottelun, mutta FC Lahti nappasi voiton 90. minuutin vapaapotkumaalilla. Voitto-osumasta vastasi Mikko Kuningas, 19.

HIFK oli ennen maanantaista ottelua pelannut 0–0-tasapelit sekä JJK:a että PS Kemiä vastaan. Edellisissä peleissä HIFK pääsi maalipaikoille, mutta osumia ei tullut. Tänään edes maalintekotilanteita ei syntynyt kovinkaan monta.

– Tänään oli toisen puoliajan puolivälissä hyvä vartti, jonka aikana saimme tasoitusmaalin ja pari muuta paikkaa, kommentoi helsinkiläisten kokenut hyökkääjä Juho Mäkelä, 33.

Mäkelä pelasi tänään 85 minuuttia. Kaksinkertainen Veikkausliigan maalikuningas pääsi kerran puskemaan kohti maalia, mutta oli muutoin näkymätön.

– En ole tyytyväinen omaan peliin. Pitäisi päästä paremmin paikoille. Paljon jäi omaan tekemiseen parannettavaa.

HIFK:n maalittomuuden syytä ei voi kaataa pelkästään Mäkelän niskaan. Myös joukkueen toinen hyökkääjä Pekka Sihvola, 33, oli vaisu, eikä Sihvolan tilalle 65. minuutilla tullut Mikael Forssell, 36, ollut sen aktiivisempi.

Mäkelä uskoo, että tilanne kääntyy ja maaleja alkaa syntymään, kunhan vain jaksetaan tehdä töitä.

– Yksinkertaista reseptiä ei ole. Täytyy tehdä entistä enemmän töitä ja uskoa.

– Täytyy miettiä paljon, miten me kehitämme hyökkäyspeliä. Treeneissä siihen ollaan keskitytty. Ihan ensimmäiseksi pitäisi saada paikoista sisään.

Kokemusta maalinteosta ainakin pitäisi olla. Hyökkäyskolmikko Mäkelä, Forssell ja Sihvola ovat tehneet yhteensä lähes 300 maalia Suomessa ja maailmalla.

– Meillä on paljon hyviä maalintekijöitä ja hyviä jätkiä, ketkä ruokkii alapuolella. Nyt meidän pitää olla kliinisempiä maalin edessä, Mäkelä sanoo.

Hän myöntää, että kun kausi alkaa vaikeasti eikä maaleja synny, kasaa se paineita.

– Nyt mennään vaikeimman kautta, mutta sitten se maistuu paremmalta, kun alamme osua.

Ensimmäinen maali on nyt ainakin tehty.

– On se parempi kuin nolla. Oltiin viimeinen joukkue siinä sarakkeessa. Nolla on nyt puhkaistu ja siitä lähdetään, että perjantaina otetaan ensimmäinen voitto, Mäkelä toteaa.

Muurinen ei ole huolissaan

HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen on tyytyväinen, että kuparinen saatiin rikki. Kokenut käskijä ei aio painaa paniikkinappulaa, vaikkei maaleja olekaan vasta kuin yksi.

– Jos ei olisi paikkoja, maalittomuus aiheuttaisi päänvaivaa paljon enemmän. Meillä oli Kemiä ja JJK:a vastaan niin paljon paikkoja. Onneksi tuli tuo Gelan maali, se on meidän kannalta hyvä asia, Muurinen kommentoi.

Muurisen mukaan HIFK:lla ei ole kauheasti vaihtoehtoja hyökkäykseen.

– Meillä on tietyt pelaajat, ja uskotaan, että oikeat pelaajat ovat kentällä.

HIFK:n toisella hyökkääjällä Sihvolalla on Muurisen muodostelmassa kahden suunnan vastuuta. Hän jäi maanantaina melko näkymättömäksi. Muurinen tietää syyn.

– Meidän syöttöpelin pitää parantua. Kun syöttöpeli on parempaa, silloin Sihvola löydetään paremmin. Mielestäni hän on hyvä pelaaja tuohon rooliin.

Paras lääke maalittomuuteen on Muurisen mukaan rauhallisuus.

– Se, ettei rupea säheltämään ja koheltamaan, eikä mene paniikkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Huippumallin paljastus kulissien takaa – näin meikittömästä naapurintytöstä loihditaan kaunotar vailla vertaa

    9. 9

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    10. 10

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    8. 8

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. Näytä lisää