Marko, Markus, Markku

Veikkausliiga

Valikko

Turun derby vei Shefki Kuqin yöunet – ”Totta kai minulla on paineita”

Veikkausliigan karsinta
Vain yksi turkulainen joukkue pelaa liigaa ensi kaudella. Se, onko joukkue Inter vai TPS, ratkeaa kaksiosaisessa karsinnassa.
TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kertoo nukkuneensa edellisenä yönä mukavat yhdeksän tuntia. Kun Interin luotsi Shefki Kuqi paljastaa oman lukemansa olevan kaksi ja puoli, on helppo päätellä, kumpi kantaa enemmän paineita tuloksesta.

Interillä on vain menetettävää ja TPS:llä voitettavaa kaksiosaisessa liigakarsinnassa, jonka ensimmäinen, TPS:n isännöimä osaottelu pelataan keskiviikkona.

– Totta kai minulla on paineita. En hyväksy sellaista asennetta, että ei ole paineita. Kyllä valmentajalla ja pelaajalla on aina vähän paineita menestyä, Shefki Kuqi tokaisee.

Hänen mukaansa sinimustat ovat käsitelleet sunnuntaisen jättimokansa.

– Mokasimme suoran säilymisen, kun hävisimme PK-35:lle, ja se oli suuri pettymys. Tänään koko joukkueella on ollut eri fiilis kuin eilen, sen näkee naamasta.

TPS pelasti itsensä takaisin jalkapallokartalle viime keväänä aloitetulla osakeannilla. Yksi piste kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta ei luvannut hyvää. Tässä valossa on ihme, että joukkue on tällä hetkellä kiinni liigapaikan syrjässä.

– Takana on hyvä kausi, ja meillä on oikeastaan näissä otteluissa vain voitettavaa, pelaaja-valmentaja Mikko Hyyrynen sanoo.

Turkulaisderby nähtiin viimeksi kaudella 2014. Inter on voittanut neljä edellistä virallista ottelua ja lähtee ennakkosuosikkina karsintaan.

Kuqi ennustaa, että ratkaisu nähdään kuitenkin vasta lauantain toisessa osaottelussa.

– Vierasmaali ratkaisee paljon, joten lähdemme hakemaan maalia tai kahta. Lauantaina tiedetään paremmin, mikä toimii ja mikä ei, hän arvioi.

Kuqi jätti PK-35:n uppoavan laivan elokuun alussa. Joukkueen putoaminen varmistui jo syyskuun puolivälissä. Nyt Kuqin kauden toinenkin joukkue on vaarassa pudota.

– Ihmiset saavat puhua mitä haluavat. Kaikki keskustelu pyörii jostain syystä aina minun ympärilläni. Olin PK-35:ssä kuitenkin paljon muutakin kuin valmentaja. Nostin seuran Veikkausliigaan, mutta siellä on ollut ongelmia jo pitkään. Organisaatio puuttuu, eikä seura ole valmis liigaan, Kuqi kuittaa.

– En tykkää jossittelusta. Nyt ollaan tässä ja tehdään kaikki, mitä on tehtävissä.

TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen myöntää, että paikallisvastustajan kohtaaminen karsinnassa on samaan aikaan hienoa ja synkkää. Pelaajat ovat maltillisia kommenteissaan.

– Kaikki tiedostavat kyllä, että TPS on meidän rakas vastustajamme. Ainakin saadaan kaksi hienoa jalkapallotapahtumaa Turkuun, Henri Lehtonen muotoilee.

Ensimmäinen osaottelu pelataan Paavo Nurmen stadionilla, sillä seurat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen Kupittaan stadionin vuokrauksesta. TPS neuvottelee kuitenkin parhaillaan Stefan Håkansin omistaman stadionia vuokraavan yhtiön kanssa ensi kaudesta.

Osapuolten Ilta-Sanomille antamien tietojen mukaan neuvottelut etenevät positiivisissa merkeissä.

Joukkueiden avauskokoonpanot

TPS: Oskari Forsman; Niklas Friberg, Jonni Peräaho, Juri Kinnunen, Rasmus Holma, Sami Rähmönen, Jani Virtanen, Abukar Mohamed, Mikko Hyyrynen, Oskari Jakonen, Ilari Mettälä.

Inter: David Monsalve; Joni Aho, Kosta Manev, Faith Friday Obilor, Petros Kanakoudis, Ari Nyman, Bajram Nebihi, Guy Gnabouyou, Solomon Duah, Henri Lehtonen, Njazi Kuqi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. 6

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    7. 7

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    8. 8

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    9. 9

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    10. 10

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. Näytä lisää