Iivari, Iivo

Veikkausliiga

Viheltämättä jäänyt rankkari suututti IFK:n – ”En tajua, miten näitä voi tulla”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Kultasuosikki IFK Mariehamnin toppari Kristian Kojola: ”Tällä meiningillämme meitä ei voi pysäyttää.”
IFK Mariehamnin pukukopissa riemuittiin perjantai-iltana 1–1-tasapeliä HJK:n vieraana kuin voittoa. Ahvenanmaalaiset katkaisivat kurjan vierasputkensa HJK:ta vastaan ja jatkavat Veikkausliigan kärjessä, kun pelaamatta on kaksi kierrosta.

– Harvoin täältä saa tällaisia tuloksia. Ja tähän paikkaan: vau! IFK:n toppari Kristian Kojola sanoi.

IFK Mariehamn oli hävinnyt HJK:ta vastaan kuusi edellistä vierasotteluaan.

Perjantain kärkiottelussa Alfredo Morelos laukoi HJK:n johtoon ensimmäisellä puoliajalla. Myöhemmin erotuomari Mattias Gestranius jätti viheltämättä IFK:lle rangaistuspotkun, vaikka HJK:n Anthony Annan torjui vieraiden maalintekoyrityksen sekavassa tilanteessa kädellään.

– Näin sen sillä tavalla, että kaveri makaa maaliviivalla ja pysäyttää kädellä. En tajua, miten näitä voi tulla, Kojola sanoi vahvassa tunnetilassa vielä ottelun jälkeenkin.

IFK sai lopulta pisteen – ja ryösti Klubilta kaksi – kun Aleksei Kangaskolkka haistoi helsinkiläisten syötön taaksepäin 78. minuutilla. Lisäksi HJK:n maalivahti Thomas Dähne liukasteli tilanteessa, ja Kangaskolkka kiersi sijoittamaan 1–1.

– Aika hieno tilanne. Tärkeää, että saimme pidettyä HJK:n takanamme. Tämä on hemmetin hyvä tilanne meille. Kaikki on omissa käsissä, Kangaskolkka sanoi.

IFK Mariehamn pelaa maanantaina FC Lahden vieraana ja kohtaa viimeisellä kierroksella Ilveksen kotonaan.

– Tällä meiningillämme meitä ei voi pysäyttää. Meidän täytyy puolustaa kuten olemme tähänkin asti puolustaneet ja tehdä ne maalit, toppari Kojola sanoi.

Hän kuittasi oman vahvan onnistumisensa kärkiottelussa vaatimattomasti.

– Siinä on hyvä pelata. Vierellä on mahtavia kavereita.

IFK Mariehamnin menestys perustuu ennen kaikkea väkevään ja yhtenäiseen puolustuspelaamiseen. Joukkueen päästämien maalien määrä (24) on selvästi pienin tällä kaudella liigassa.

HJK:n ohjelmasta löytyvät vierasottelu Ilvestä ja kotipeli SJK:ta vastaan. Helsinkiläisten päävalmentaja Mika Lehkosuo valoi uskoa omiinsa ottelun jälkeen.

– Menemme (viimeisiin otteluihin) samalla työmäärällä ja paremmalla viimeistelyllä, päät ylhäällä. Mielestäni vastustaja sai olla tyytyväisempi tulokseen, Lehkosuo sanoi IFK-tasapelin jälkeen.

HJK–IFK Mariehamn 1–1 (1–0)

26. Alfredo Morelos 1–0, 78. Aleksei Kangaskolkka 1–1.

Erotuomari: Mattias Getranius.

Yleisöä: 9 726.

HJK: Thomas Dähne, Taye Taiwo, Nikolai Alho (v, 66. Roni Peiponen), Rafael, Alfredo Morelos (v), Toni Kolehmainen, Ville Jalasto, Anthony Annan, Sebastian Sorsa, Akseli Pelvas, Nnamdi Oduamadi.

IFK Mariehamn: Walter Viitala, Albin Granlund, Kristian Kojola, Philip Sparrdal Mantilla (v), Dever Orgill, Jani Lyyski (v), Brian Span (71. Josef Ibrahim), Diego Assis (80. Amos Ekhalie), Aleksei Kangaskolkka, Bobbie Friberg Da Cruz, Anthony Clement Dafaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    9. 9

      Ainakin 1 kuollut maanjäristyksessä Ischian lomasaarella Italiassa

    10. 10

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää