Atso

Veikkausliiga

Shefki Kuqi käy taistelua, jota ei voi voittaa – oman joukkueen pelaajatkin eri linjoilla

Julkaistu:

Veikkausliigan kierroskolumni
Shefki Kuqi ampui väitteillään pahasti yli, kirjoittaa Janne Kosunen.
Interin maalivahdilta Jukka Lehtovaaralta kysyttiin eilen HIFK-pelin jälkeen, että saavatko pelaajat tyhmistä ulosajoista sisäisiä rangaistuksia, kuten vaikkapa pyykkäysvuoroja.

Kysymyksellä viitattiin Interin Bajram Nebihin ottamaan punaiseen korttiin.

Interin päävalmentaja Shefki Kuqi tuhahti väliin oman kommenttinsa:

– Ehkä pyydetään Dennis (erotuomari Antamo) pesemään pyykkiä viikoksi. Oppisi jotakin, Kuqi sanoi.

Pyykkäysheitot ovat sikäli osuvat, että Kuqin myöhemmin esittämien salaliittoväitteiden jälkipyykkäys jatkuu pitkään.

Tunteikkaan valmentajan mielestä ulosajo oli osa salaliittoa, jolla Interin eilisen vastustajan HIFK:n halutaan säilyttävän liigapaikkansa.

Kuqi yrittää puolustaa omiaan, mutta ei voi itselleen mitään. Hän käy kentän ulkopuolella itse kehittämäänsä taistelua, jota ei voi voittaa.

Hän on jo liigassa hullun kapinallisen maineessa, eikä tee hyvää sen enempää itselleen kuin joukkueellensakaan esittäessään väitteitä salaliitosta.

Nyt Kuqin vastuulle jää kantaa seuraukset väitteistään. Hän ampui eilen pahasti yli.

Erotuomari Antamo vahvisti myöhään eilen illalla allekirjoittaneelle, ettei ulosajossa ollut mitään epäselvää. Nebihi kääntyi ja tönäisi HIFK:n Jani Bäckmanin pelitilanteen ulkopuolella kumoon.

Kuqi kääntää täysin turhaan joukkuettaan koskettavia virheitä ulkopuolisten viaksi. Inter on nykyisessä ahdingossaan omasta syystään.

Entä miten Lehtovaara kommentoi Nebihin ulosajoa?

– Hölmö temppu, joka teki meidän hommamme vaikeaksi. Hän (Nebihi) on ihan hajalla tuolla kopissa. Meidän pitää pystyä tällä tasolla hillitsemään tunteemme, Lehtovaara sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    7. 7

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää