Uuno

Veikkausliiga

Valikko

PK-35 Vantaan valmentaja: ”Tuntuu, että nyt lyödään joka suunnalta”

Julkaistu:

Veikkausliiga
PK-35 Vantaalta uhkaavat loppua pelaajat kesken ennen keskiviikon tärkeää Inter-peliä.
Veikkausliigan kriisiseura PK-35 Vantaan päävalmentaja Pasi Pihamaa on huolissaan joukkueensa tilasta. Ensin viime perjantaina seura menetti maksamattomien maksujen vuoksi kuusi sarjapistettä ja se asetettiin tilapäiseen pelaajasiirtokieltoon. Sen jälkeen lauantaina tuli karvas viime hetken tappio PS Kemille.

Kaiken huipuksi Pihamaan mukaan joukkueen terveystilanne on surkea. Liuta pelaajia kärsii eri vammoista, minkä lisäksi flunssaisena puhelimeen vastannut Pihamaa on itsekin kipeänä.

– Joo, tuntuu, että nyt lyödään vähän joka suunnalta, Pihamaa köhähti.

– Jos minun flunssani seurauksena vielä pelaajia sairastuu, niin ei meillä ole laittaa joukkuetta kentälle keskiviikkona!

Erityisen vaikeaksi Pihamaan tehtävän tekee se, ettei seura saa hankkia pelaajia ainakaan ennen 20. elokuuta. Silloin Palloliiton määräämä siirtokielto päättyy.

– Meillä on yhdeksän ehjää äijää, kaksi pelikiellossa ja loput loukkaantuneena. Jotkut saattavat joutua kentälle loukkaantuneena, Pihamaa väläytti.

Pihamaan mukaan seura ei myöskään saa apua junioripuolelta.

– Eihän meillä mitään hätää olisi, jos saisimme ottaa A-junioreita. Emme saa ottaa. Meillä ei ole junioreita. Olemme erillinen, yksittäinen joukkue. Emme saa ottaa junioreita PK:n puolelta.

Jalkapallopiireissä huhuttiin, että PK-35:n seurajohto olisi antanut joukkueen pelaajille luvan etsiä uutta seuraa. Pihamaa tyrmäsi tämän väitteen.

– Ei pidä paikkaansa. Veikkauksestakin soittivat samaa asiaa. Emmehän me voi luovuttaa sarjaa. Jos luovutetaan, putoamme kai Kutoseen. Se ei kai ole tarkoitus.

Pihamaa muistutti, että nykypelaajiston palkkakulut ovat sen verran alhaiset, ettei pelaajista luopuminen ole tarpeen – tai järkevää.

Keskiviikon ottelun kuvittelisi olevan joukkueelle tunteikas, sillä vastaan asettuu Inter sekä PK:n taannoin jättänyt valmentaja/omistaja Shefki Kuqi. Viime viikolla Pihamaa moitti Kuqia kovin sanoin paitsi tämän valmennuksesta niin myös hänen neuvottelemistaan sopimuksista kallispalkkaisten espanjalaispelaajien kanssa.

Espanjalaiset jättivät seuran myrskyisissä tunnelmissa kauden alkupuoliskolla, ja PK joutui ostamaan pelaajien sopimukset ulos. Syntyi kassavaje, minkä aiheuttamien rästien vuoksi PK menetti juuri mainitut kuusi pistettä.

Pihamaa ei kuitenkaan halunnut korostaa ottelun merkitystä ennakkoon.

– Onko se erityinen peli? Sitä pitää kysyä pelaajilta. En minä voi heidän puolestaan kommentoida. Ehkä jollakin on jotain hampaankolossa, mutta minä en siitä tiedä. Minä oletan, että pelaajilla on aina motivaatio kohdillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    8. 8

      Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

    9. 9

      Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

    10. 10

      Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    6. Näytä lisää