Sauli, Saul

Veikkausliiga

Valikko

Eremenko junior – menneen aikamuodon mies

Veikkausliigan kierroskolumni
Alexei Eremenko juniorissa olisi ollut potentiaalia paljon parempaan, kirjoittaa Mikko Marttinen.
”Alexei Juniorilla oli tekniset kyvyt, syöttö- ja laukaisutaito ja oivallukset. Hän pystyi tekemään maaleja. Kysymysmerkkejä taas olivat fysiikka ja mahdollisesti henkinen puoli. Hän pelasi välillä loistavasti, mutta tason pitäminen läpi koko pelin tai ottelu toisensa perään viikosta toiseen oli vaikeaa. Nämä ovat kuitenkin asioita, joita aivan huipulle pääseminen ja siellä pysyminen edellyttävät. Huippupelaajan potentiaali hänellä joka tapauksessa oli.”

Näin kirjoittaa Jari Litmanen tuoreessa kirjassaan Alexei Eremenko juniorista. On kuvaavaa, että Litmanen käyttää mennyttä aikamuotoa, vaikka Losa jatkaa edelleen uraansa ja on vasta 32-vuotias.

Eilinen Veikkausliigan ottelu Jaro–HJK näytti Eremenko juniorin molemmat puolet. Hän antoi ajoittain upeita pitkiä avauksia ja syötti hienosti Boris Kadion tasoitusmaalin. Toisaalta pelin vanhetessa Losa hölkkäili kaksoisleuka hölskyen ja rintalihakset pomppien niin hitaasti, että Jarolla oli käytännössä keskikentällä alivoima HJK:n hyökätessä.

Losa on taiteilijasielu, aivan kuten IFK Mariehamnin Petteri Forsell, jolla on paljon samoja ominaisuuksia. Forsell ratkaisi eilen pelin Tampereella ja sai palkinnoksi makkaraa. Se hänelle maistuu, aivan kuten leivokset, karkit ja 700 gramman pihvit.

Yhtä hyvin ei taiteilijoille maistu raaka työnteko, jota ammattilaisurheilu väistämättä vaatii. Uransa alussa Eremenko jaksoi vielä pitää painonsa kurissa ja itsensä kunnossa, ja siksi hän ehti tehdä hyvän uran Serie A:n Leccessä ja Venäjän liigan Saturnissa.

Potentiaalia olisi ollut kuitenkin vielä paljon parempaan.

Näistä puhutaan Veikkausliigassa

1. HJK kaapii vakan pohjia

Suuri ja mahtava HJK heitti kentälle eilen kolme tuntematonta teinipoikaa. Aapo Halme, 18, oli Jaroa vastaan avauskokoonpanossa, 17-vuotiaat Lucas Lingman ja Joachim Böckerman tulivat vaihdosta sisään.

HJK joutuu nostamaan kiihkeän mestaruustaiston keskellä kokemattomia pelaajia Klubi 04:stä edustusjoukkueeseen, sillä sen sairastuvalla on tällä hetkellä kymmenkunta pelaajaa. Lisäksi Tapio Heikkilä ja Guy Moussi olivat pelikiellossa.

Loukkaantumissuma näkyy tuloksissa. HJK on viimeksi voittanut ottelun Veikkausliigassa yli kuukausi sitten. Kymmenen viime ottelun kuntopuntarissa se on liigan heikoin joukkue!

2. Cupin finaali motivoi maarianhaminalaisia

Sunnuntaina nähtiin pitkästä aikaa Dever Orgillin lennokkaita voltteja. Vaihtopenkillä aloittanut jamaikalainen pääsi esittämään vakiotuuletuksensa lauottuaan kaksi maalia Ilveksen verkkoon.

Eilinen voitto oli IFK Mariehamnille toinen perättäinen. IFK:lle on tärkeää, että sen tähtipelaajat alkavat päästä iskuun, sillä syyskuun lopussa maarianhaminalaiset kohtaavat cupin finaalissa Interin.

– Se on iso juttu koko Maarianhaminalle. Lippuja on myyty jo melkein 500. Lisäksi Kokkolasta tulee vielä iso joukko omia fanejani, Petteri Forsell kertoi.

3. Maalivahtien näytös

Monien mielestä SJK:n Mikhel Aksalu ja FC Lahden Henrik Moisander ovat Veikkausliigan kaksi parasta maalivahtia. Olikin sopivaa, että joukkueiden keskinäisestä ottelusta tuli näiden kahden veräjänvartijan näytös.

Aksalu ja Moisander esittivät lukuisia huipputorjuntoja, ja lopussa Aksalulla oli onnikin myötä. Mikko Hauhian pommi osui tolppaan ja kimposi siitä heittäytyvän Aksalun päähän. Virolaisvahdin onneksi pallo kimposi hänen kuulastaan kentän puolelle eikä maaliin.

Maalivahtien hyvyys näkyy myös tilastoissa. Sarjaa johtava SJK on päästänyt liigassa vähiten maaleja tällä kaudella (19). Toiseksi vähiten takaiskuja on sarjanelosella FC Lahdella (21).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    7. 7

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    10. 10

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. Näytä lisää