Ritva

Veikkausliiga

Valikko

Eero Markkanen vie Real Madridin oikeuteen – ”Painoni on muuten hieman tippunut”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Hyökkääjä Eero Markkanen pelaa loppukauden Veikkausliigan kärkisijoista taistelevassa Rovaniemen Palloseurassa.
Siirron julkistamisen yhteydessä Markkanen avautui agenttiyhtiönsä OrsaSportin verkkosivuilla lähdöstään Real Madridista. Espanjalaisjätti purki kakkosjoukkueessaan pelanneen Markkasen, 24, sopimuksen elokuussa.

– Täytyy tunnustaa, että elokuussa on ainakin minulle sattunut ja tapahtunut. Seura ilmoitti ratkaisustaan, ja itse tiedän nyt syyn. Valitettavasti en, eikä oikeastaan kukaan muukaan, voi syytä kertoa, mutta kunhan koko projekti on ohi, niin kerrotaanpa se sitten. Tarinat kahdeksastatoista liikakilosta olivat vakava syytös, mutta lopulta niin naurettava, että se oli jopa hauskaa, Markkanen sanoo.

Huuhkajien paidassa viidesti esiintynyt Markkanen kertoo, että vuosi Madridissa oli hieno. Ratkaisu siirtyä AIK:sta Espanjaan Zinedine Zidanen valmennukseen tuntuu yhä oikealta.

– Zidanea pitää kiittää, sillä hän laittoi minut töihin ja vedimme paljon ekstraa etenkin viime vuoden lopulla. Olin tammikuussa todella hyvässä kunnossa ja kauden ensimmäisessä pelissä tuntui siltä, että olin itse oppinut paikallista pelityyliä ja joukkueeni osasi käyttää vahvuuksiani.

– Loukkaantuminen toisen pelin jälkeen oli minulle todellinen takaisku eikä vatsalihasvamma sitten lopulta parantunut ollenkaan. Silti en ratkaisuani kadu vaikka potkut pahalta tuntuvat ja on tylsää, että joudumme tappelemaan oikeudessa asti taloudesta. No, emme päässeet sopuun ja nyt asiaa hoitavat toiset tahot, Markkanen sanoo.

Markkasen ensimmäinen vaihtoehto oli paluu AIK:hon, mutta Ruotsin liitto ei antanut hänelle poikkeuslupaa siirtyä maan siirtoikkunan jo sulkeuduttua. Pelaaja teki RoPSin kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Syksyn jälkeen tulevaisuus on vielä auki.

– Ehdin nyt miettiä rauhassa jatkoani ja on turha jättää vaihtoehtoja pois. Haluaisin järkevän ratkaisun ja nyt täytyy antaa näyttöjä niin, että saan sopimuksen jonnekin hyvään paikkaan ja seuraan heti vuoden alusta. Nyt kuitenkin kaikki huomio peleissä, vihdoinkin!

Jutun pääkuvana olevassa videossa ISTV:n Pallokerho pui Eero Markkasen siirtoa RoPSiin ja muita Veikkausliigan tuoreita kauppoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    3. 3

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    4. 4

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    5. 5

      Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

    6. 6

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    7. 7

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    8. 8

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    9. 9

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    10. 10

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    9. 9

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    10. 10

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    3. 3

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    4. 4

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    5. 5

      Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

    6. Näytä lisää