Kuisma

Veikkausliiga

Veikkausliigaseuralle armoton takaisku – tähtipelaajan kausi ohi

Julkaistu:

Veikkausliiga
FC Lahden luottomies Henri Toivomäki ei pysty näillä näkymin pelaamaan enää tällä kaudella.
FC Lahden puolustuksessa ja keskikentällä viihtyvä Henri Toivomäki sai kuulla tänään torstaina ikäviä uutisia magneettikuvauksessa. Nilkkansa VPS:ää vastaan keskiviikkona loukannut peluri on tuoreen diagnoosin mukaan sivussa kentiltä noin kahden kuukauden ajan. Näin siis Toivomäen loppukausi on pilalla.

– Kyllä tässä varmaan pari kuukautta menee, eli käytännössä loppukausi. Hyvässä lykyssä pääsisin mukaan ehkä lokakuun päätöskierroksille, mutta en ole laittanut sen varaan liikaa tavoitteita, että olisi vielä pakko olla mukana. Katsotaan, miltä jalka silloin tuntuu, Toivomäki sanoo.

Toivomäellä oli loukkaantumisessa huonoa tuuria. Nilkka vaurioitui, kun hän putosi maahan pääpallotilanteen jälkeen.

– Perusnilkkarallit. Siinä taisi olla VPS:n Juho Mäkelä samassa tilanteessa. Hän kaatui alle kun tulin pääpallosta alas. Olin lähdössä saman tien liikkeelle, ja nappulani jäivät ilmeisesti kiinni hänen pohkeeseensa ja nilkka pyörähti. Jalan päällä oli koko kropan paino, Toivomäki selittää.

Toivomäen loukkaantuminen on eurocupin paikasta taistelevalle FC Lahdelle kova takaisku. Toivomäki kuuluu ”Kuhnureiden" päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen vakiomiehiin.

– Nyt olisi ollut sellainen hetki, että olisimme tarvinneet kaikkia pelaajia saadaksemme pisteitä. Ei tämä koskaan kivaa ole. Melkein toivoisi, että olisi ollut edes kunnon taklaus, Toivomäki sanoo.

Toivomäki palasi FC Lahden miehistöön kesällä 2013 hollantilaisen Ajaxin organisaatiosta. Läpimurto ulkomailla jäi tekemättä kahden vuoden aikana, sillä peliaikaa kertyi lähinnä seuran reservijoukkueessa. Kauden 2012 Toivomäki pelasi Ajaxin yhteistyöseurassa Almere Cityssä maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Veikkausliigan eliittiin kuuluva Toivomäki on pelannut FC Lahdessa yhteensä 111 veikkausliigaottelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: tehot 2+3, mukana jokaisessa Winnipegin maalissa

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. 6

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    9. 9

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    10. 10

      Legendaarinen tanssilava paloi korjauskelvottomaksi Pöytyällä – ”Tanssit on nyt tanssittu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    7. 7

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    8. 8

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    9. 9

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: tehot 2+3, mukana jokaisessa Winnipegin maalissa

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. Näytä lisää