Leo

Veikkausliiga

Valikko

Otteluennakko: FF Jaro-Ilves – Kaksi ideologiaa vastakkain

Julkaistu:

Veikkausliiga
Jaron ja Ilveksen ottelu tarkoittaa taistelua ”Jere” vastaan ”Keke”, vastustajan liikuttaminen vastaan suoraviivaisuus.
Asetelma: Veikkausliiga palaa lyhyeltä maaottelutauolta, joten kapeilla materiaaleilla operoivat joukkueet pääsevät otteluun kunnolla levänneenä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Ottelun juoni on jo etukäteen varsin selvä. Palloa enemmän pitävä Jaro pyrkii tekemään kentän mahdollisimman isoksi, liikuttamaan vastustajaa ja hyökkäämään nopeasti ja aggressiivisesti tyhjiin tiloihin heti kun sellaisia muodostuu.

Ilves taas puolustaa kurinalaisesti kahdella neljän miehen linjalla. Se hyökkää suoraviivaisesti ohittaen usein keskikentän, jonka syöttömäärät ovat ottelusta toiseen erittäin alhaiset.

Huomattavasti paremmin valmennettu Jaro on ottelussa lähempänä voittoa, mutta Alexei Eremenkon jalkapalloon eivät kuulu käsitteet kenttätasapaino, riskien hallinta ja puolustuslinjan synkronoitu toiminta. Tämä antaa Ilvekselle mahdollisuuden pallonriistojen jälkeen haavoittaa Jaroa ja viedä pisteitä mukaansa Tampereelle.

Poissaolijat: Jarolta puuttuvat loukkaantuneet Jonas Emet ja Reginaldo Junior sekä maajoukkuekomennuksella oleva Walter Moore. Ilvekseltä ovat varmuudella poissa Henry Ugwunna (polvi) ja Olli Vakkala (kylki). Antti Koskisen pelaaminen epävarmaa.

Oletetut avauskokoonpanot:

Jaro (4-2-3-1): Öst – Kullström, Vaganov, Brunell, Sara – Kadio, Opiyo – Virtanen, Rivera, Dixon – Denis.

Ilves (4-2-3-1): Hilander – Hynynen, Nieminen, Aho, Ojanperä – Korte, Kujala – Mbachu, Petrescu, Mäkijärvi – Hjelm.

Kommentti: ”Edellinen peli Pietarsaaressa huhtikuun lopussa oli meiltä kauden tähän asti huonoin. Emme uskaltaneet pitää palloa, ja roiskimme yhdellä kosketuksella eteenpäin. Aina kun olemme rakentaneet peliä maata pitkin, olemme saaneet myös hyviä tuloksia.” Tomi Petrescu, Ilves.

Seuraa häntä: Teknisesti taitava ja hyvän pelikäsityksen omaava Jose Manuel Rivera on Jaron hyökkäyspelin sielu. Kymppipaikalla pelaava, hyvin syöttönsä ajoittava 28-vuotias meksikolainen ruokkii aktiivisesti vastustajan puolustuslinjan selustaan leikkaavia nopeita laitureita.

Tätä ennen: Joukkueet ovat pelanneet Veikkausliigassa tällä kaudella vastakkain kertaalleen huhtikuun lopussa. Silloin Jaro oli kotikentällään vahvempi maalein 3-1. Sitä edeltävät Veikkausliigan kohtaamiset ovat niinkin kaukaa kuin vuodelta 1996, jolloin Ilves vei molemmat ottelut nimiinsä maalein 1-0.

Aika ja paikka: Tiistai 16.6. klo 18.30. Keskuskenttä, Pietarsaari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    4. 4

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Lepääkö Hausjärven mäntykankaalla neljä punakaarilaista? Tämä metsähaudasta tiedetään

    10. 10

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    4. 4

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. Näytä lisää