Pertti, Albert

Veikkausliiga

Valikko

Eremenkon vaihdot toimivat – VPS:lle jo kauden seitsemäs tappio

Veikkausliiga
Pietarsaaren Jaro aiheutti Vaasan Palloseuralle kauden seitsemännen tappion, kun se kukisti kahden 16-vuotiaan pelimiehen johdolla VPS:n vieraissa 2–1 (0–1).
Vieraat ratkaisivat derbyn toisella puoliajalla.

Vieraitten hahmoiksi nousi kaksi 16-vuotiasta tulevaisuuden lupausta. Alexei Eremenko vaihtoi ensin kentälle nuorimman poikansa Sergein jo parinkymmenen peliminuutin jälkeen ja toisella puoliajalla kentälle tuli Kongon demokraattisesta tasavallasta lähtöisin oleva Serge Atakayi, joka ratkaisi ottelun Jarolle.

Kotijoukkue siirtyi ottelussa johtoon, kun Juho Mäkelä laukoi kauden neljännen maalinsa. Toisella puoliajalla Ilja Vaganov pisti ensin kulman jälkitilanteesta pallon ohi Henri Sillanpään. Vain viisi minuuttia tasoituksesta Atakayi ratkaisi ottelun näyttävällä maalilla.

– Olen todella iloinen. Meidän piti ehdottomasti voittaa ottelu, ja puoliajalla sovimme pukukopissa, että näin myös teemme, iloitsi Atakayi.

– Meillä on todella hyvä valmentaja, joka on antanut meille nuorillekin tarpeeksi vastuuta. Olen debytoinut jo viime vuonna Suomen poikien maajoukkueessa, mutta minulle ei ole vielä Suomen kansalaisuutta, Atakayi sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    6. 6

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    7. 7

      Tshekin entinen maajoukkuepuolustaja kuoli 31-vuotiaana – ruumis löytyi kotoa

    8. 8

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    9. 9

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    10. 10

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    6. Näytä lisää