Ilpo, Tuure

Veikkausliiga

Valikko

VPS:n ahdinko jatkuu – ”Pitää nostaa reilusti tasoa”

Veikkausliiga
VPS on hävinnyt tällä kaudella kaikki viisi otteluaan. Nyt tuli tappio hallitsevalle mestarille HJK:lle.
Vaasalaisten alkukausi on ollut surkea. Viidestä ottelusta viisi tappiota ja nolla pistettä. Joukkueen kokenut maalivahti Henri Sillanpää oli pettynyt illan otteluun.

– Ihan hyvin oltiin pelissä mukana ensimmäinen puoliaika. Muutama paikkakin meillä oli tehdä maali, mutta ei tehty. Se yksi erikoistilanne tämän ottelun ratkaisi. Siinä oli Robin Lod ihan vapaana kuudessa metrissä ja pääsi siitä puskemaan maalin. Ärsyttää vain se, että tämäkin ottelu päättyi yhden maalin tappioon, kuten kauden aiemmatkin ottelut, Sillanpää kertoo.

– Harmittaa, että ollaan kuitenkin taisteltu hyvin eikä saada pisteitä. Hienosti pistettiin kampoihin tänäänkin, se ei vain riittänyt. Tietenkään ei haluaisi vain pelkästään pistää kampoihin, että mukavahan se olisi niitä voittojakin ottaa.

Vaikka kaikki ottelut ovatkin päättyneet yhden maalin tappioon, löytää 35-vuotias maalivahti positiivisiakin asioita.

– Hienoa nuorelta joukkueelta, että ollaan aina pystytty pistämään kunnolla vastaan, ettei homma ole revennyt missään vaiheessa. Pitää nostaa hattua siitä.

Kuten tässäkin ottelussa, erikoistilanteet ratkaisivat ottelun. Sillanpään mukaan niitä on harjoiteltu, mutta liikaa ei kannata murehtia niiden perään.

– Ollaan totta kai harjoiteltu niitä, koska ne ovat olleet meille vaikeita alkukaudella. Ei siitä kuitenkaan liikaa kannata stressiä ottaa. Ei ainakaan niin, että shortsit tärisee kun vastustaja saa kulmapotkun, Sillanpää linjaa.

Vaasalaisten seuraava peli tulee jo torstaina, kun VPS matkaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi.

– Se on taas uusi peli Seinäjoella. Se on aivan sama, ootko hävinnyt vai voittanut edellisen pelin, jokaiseen peliin pitää asennoitua uudelleen, Sillanpää toteaa.

Sillanpää löytää heti kysyttäessä yhden tavan, millä VPS pystyisi pisteitä ja voittoja ottamaan. Eniten mies kuitenkin ruoskii itseään ja muita kokeneita pelaajia.

– No jos maalivahti ottaisi kaiken kiinni, niin saattaisiin voittoja, tai ainakin tasapelejä. Kyllä minä olen varmasti se kaikista ankarin arvostelija itselle. Jos omissa soi, niin harmittelee ettei pystynyt auttamaan joukkuetta. Olen yksi niistä kokeneista pelaajista, joka ei ole pystynyt auttamaan joukkuetta ja samalla yksi niistä, joiden pitää nostaa reilusti tasoaan, että voittoja alkaa tulla, Sillanpää toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    5. 5

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    6. 6

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    7. 7

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    8. 8

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    9. 9

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    10. 10

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    5. 5

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    6. Näytä lisää