Elviira, Elvi

Veikkausliiga

Valikko

Huuhkajien pelaaja ajastaan armeijassa: ”Olin kaksi yötä – tai en ole varma”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Urheilusanomat: HJK:n Erfan Zenelillä on jyrkkä kanta aseisiin.
HJK:n tehopelaaja Erfan Zeneli kertoo tämän viikon Urheilusanomien haastattelussa mm. armeijaurastaan Suomessa, joka jäi viime syyskuussa lyhyeksi.

– Kyllä, olin kaksi yötä, tai en ole ihan varma. Minulla on ollut solisluu murtunut. Lääkäri sanoi, ettei minun olisi alun perinkään pitänyt mennä sinne, Zeneli sanoi lehdelle.

Edes täysi terveys ei olisi saanut pelaajaa innostumaan armeijasta.

– Se ei ollut minun juttuni. Olen nähnyt vähän kaikkea, serkkujani ja sukulaisiani on murhattu. Tiedän, mitä aseilla voi tehdä. En halua olla paikassa, missä on aseita, kosovolaistaustainen Zeneli kertoi Urheilusanomissa.

Urheilusanomien kausiopas noteerasi Zenelin vain rivimieheksi, minkä pelaaja tuntui ottavan sopivalla huumorilla.

– Ehkä teidän (Urheilusanomien) olisi pitänyt tietää paremmin. Olen muutaman vuoden kuitenkin tässä pelannut ja tehnyt tehoja. Ei sen enempää lisättävää.

HJK teki liigakauden avausmaalinsa RoPSia vastaan Zenelin antamasta kulmapotkusta. Maalin puski Tapio Heikkilä. Kauden toisen maalin teki Zeneli vaparista.

HJK voitti ottelun. Zeneli, 28, ei lähde vielä revittelemään uudella Suomen mestaruudella.

– Pelasimme vasta ensimmäisen pelin. Mutta olisihan se kiva repiä eroa jo heti alussa, jotta voisi keskittyä vähän enemmän europeleihin.

Suomen A-maajoukkueessa Zeneli on esiintynyt kuudesti.

IS Extra -palvelu näyttää kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Tutustu ja tilaa tästä linkistä.

Seuraavat ottelut:

19.4. SJK–RoPS, IFK Mariehamn–HIFK, HJK–FC Lahti, KTP–KuPS, Inter–Ilves
23.4. RoPS–Inter, FC Lahti–IFK Mariehamn, Ilves–KTP, Jaro–SJK, KuPS–VPS, HIFK–HJK
29.4. RoPS–HIFK, VPS–IFK Mariehamn, HJK–KTP, Jaro–Ilves.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. 6

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    7. 7

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    8. 8

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    9. 9

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    10. 10

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    5. 5

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    6. Näytä lisää