Olga, Oili

Veikkausliiga

Valikko

IFK Mariehamn jälleen mitalin hakuun – ”Olisi jo aika ottaa seuraava askel”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Maarianhaminan ylpeys IFK lähtee jälleen hakemaan sitä saaren vaikuttavasta jalkapallohistoriasta puuttuvaa palasta.
Ahvenanmaalla on juhlittu naisten SM-mitaleita viime vuosina oikein urakalla Åland Unitedin toimesta, mutta miehissä pääsarjaa vuodesta 2005 alkaen pelannut IFK Mariehamn on yhä mitalitta.

Viime kausi toi viidennen sijan kahden peräkkäisen nelossijan jälkeen.

– Aika monta vuotta oltu lähellä, olisi jo aika ottaa seuraava askel, toppari Kristian Kojola miettii mitalihaavetta.

Tuo askel on jälleen kerran otettavissa, vaikka jokavuotinen vaihtuvuus onkin vienyt saarelta pois nimimiehiä aina maalikuningas Luis Solignacista lähtien. Talven polvileikkauksesta toipuva Aleksei Kangaskolkka ja viime kaudella vaivoista kärsinyt Dever Orgill kantavat painetta maalinteosta, mutta kirjoittamaton kortti on jenkkihyökkäjä Brian Span.

IFK:n toiveet menestyksestä lepäävät kuitenkin paitsi valmentaja Pekka Lyyskin taktisessa osaamisessa, niin myös Petteri Forsellin jalkojen varassa. Jos suomifutiksen taituri onnistuu, IFK on vaarallinen.

ISTV:n IS Extra -palvelu näyttää Veikkausliigan kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Lisätietoja tästä linkistä.

Veikkausliigan avauskierros sunnuntaina 12.4.

Kello 17.00
FC Inter–SJK
FC Lahti–KTP
FF Jaro–IFK Mariehamn
RoPS–HJK

IFK Mariehamn

Mestaruuksia: 0 (paras 4.)

Pääsarjakausia: 10

Valmentaja: Pekka Lyyski

Kotikenttä: Idrottsparken

Pelaajabudjetti 2015: 485000

Nettiosoite: www.ifkmariehamn.com

Sijoitukset kausilla 2009–14: 4–12–7–4–4–5

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    8. 8

      Plusmalli Ashley Graham poseeraa sensuellissa alastonkuvassa: vain käsi peittää kriittiset paikat – ”Toivon olevani joskus yhtä itsevarma”

    9. 9

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    10. 10

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. Näytä lisää