Jyrki, Jyri, Jori

Veikkausliiga

Valikko

Lue kaikki mitä olet halunnut tietää Veikkausliigasta 2014!

Urheilusanomien veikkausliigakauteen 2014 keskittyvä irtonumero on ilmestynyt. Satasivuisesta lehdestä suurin osa keskittyy alkavaan jalkapallokauteen.
Vaikka HJK on Veikkausliigan ylivoimainen suosikki, niin sarjan ykköstykki ponnistaa Ahvenanmaalta. Toimittaja Mikko Marttinen matkusti Maarianhaminaan tapaamaan Petteri Forsellia, jonka ura on ollut melkoisessa turbulenssissa viime aikoina. Pilkkakirveiden "pullukaksi" nimeämä Forsell kertoo avoimesti haasteistaan ja kiusauksistaan urheilijan uralla, sekä siitä millainen himopotkijan lapsuus oli Kokkolassa. Myös Forsellin lähipiiri pääsee ääneen kattavassa henkilökuvassa.
 
FC Honka haaveili Mestarien liigan loppusarjasta uudella, täpötäydellä stadionilla, mutta unelmat muuttuivatkin repiviksi riidoiksi. Toimittaja Juha Kanerva jututti kaikki Hongan avainhenkilöt, jotka saavat nyt kertoa kahdeksan sivun jutussa oman näkökulmansa hankkeen viivästymisestä tai jopa kariutumisesta.
 
Uutta väriä Veikkausliigaan tuo nousijajoukkue SJK, joka pohjalaiseen tyyliin ei lähde sarjaan joukon jatkoksi. Esittelemme SJK:n vahvan miehen, kiinteistöpohatta Raimo Sarajärven, sekä kovassa tulospaineissa työtä tekevän päävalmentajan Simo Valakarin.
 
Millä eväillä HJK selviää eurocupien loppusarjaan? Toimittaja Saku-Pekka Sundelin kysyy asiaa paluumuuttaja Markus Heikkiseltä, jolla on kokemusta haasteesta Itävallasta.
 
Entä miten liigaseurat pelaavat? Millaisia pelaajia niillä on riveissään? Mitkä ovat päävalmentajan vahvuudet ja heikkoudet? Se selviää analyyseistä - joka seurasta on aukeama!
 
Lisäksi Poissa parrasvaloista -sarjassa tavataan takavuosien taituri Oleg Ivanov, Alkumetrissä ääneen pääsevät joukkueenjohtajat ja Viikon kuvassa muistellaan sitä, miltä kauden 1994 liitteemme näytti.
 
Mikäli haluat lukea lehden sähköisenä ja päästä nauttimaan samalla Sisäpiirin artikkeleista, lisätietoa löytyy täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    6. 6

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    7. 7

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    8. 8

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    9. 9

      Tanska syyttää Venäjää asevoimiensa hakkeroinnista – ”Tapahtunut on ollut hyvin kontrolloitua”

    10. 10

      TTK:n kesken jättänyt Kasmir palasi julkisuuteen – asteli tanssiparketille muiden tähtiparien mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    6. Näytä lisää