Atso

Veikkausliiga

Lue Mika Lehkosuon lausunto medialle kokonaisuudessaan

Julkaistu:

LEHKOSUON POTKUT
Hongasta potkut saanut päävalmentaja Mika Lehkosuo piti tiistaina tiedotustilaisuuden, jossa hän kiisti entisen työnantajansa esittämät väitteet vakavista taloudellisista väärinkäytöksistä. Tilaisuuden aluksi Lehkosuo luki medialle valmistelemansa lausunnon. IS julkaisee nyt lausunnon kokonaisuudessaan.
Sain paljon yhteydenottoja perjantai-illalla ja sen jälkeen. Olen pahoillani, että en ole vastannut kenenkään soittoihin tai tekstiviesteihin. Toivottavasti te kaikki ymmärrätte, että halusin haukata vähän aikaa happea ja lisäksi halusin tavata sekä asianajajani Hannu Kalkaan että tämänhetkisen työnantajani edustajan Marco Casagranden.

Tänään haluan oikaista minua kohtaan esitettyjä virheellisiä tietoja ja väitteitä. Voitte lopuksi esittää kysymyksiä.

Aluksi kerron taustaa tämän hetkiseen tilanteeseen johtaneista asioista.

Minulla on hyvä palkka, mutta koen olevani sen arvoinen. Eikä palkkani ole järjetön. Lisäksi seura teki 20.6.2013 kanssani uuden sopimuksen, jossa vanhan sopimuksen pituutta lisättiin kahdella vuodella. Uudessa sopimuksessa palkkani määriteltiin jokaiselle vuodelle erikseen alkaen 1.1.2013. Missään vaiheessa sopimusneuvottelun aikana minulle ei esitetty palkan alentamista. Sopimuksen allekirjoitti Jouko Harjunpää.

Hongalla on ollut talouden hoidossa vaikeuksia jo vuosien ajan. Mainittakoon yhtenä esimerkkinä tästä, että minulle on maksettu palkka ajallaan vuonna 2011 yhteensä 4 kertaa, vuonna 2012 yhteensä 4 kertaa, ja vuonna 2013 yhden kerran.

Globaalisen taantuman vaikutukset iskivät yhä pahemmin myös Hongan talouteen muutama vuosi sitten. Silloin suostuin vapaaehtoisesti n. 15% palkanalennukseen yhteensä 1,5 vuoden ajaksi. Honka on myös saanut Palloliitolta reilun korvauksen työstäni A-maajoukkueen valmennustiimissä.

Tein Hongan kanssa 30.10.2013 maksusuunnitelmasopimuksen minulle rästissä oleville maksuille. Sopimuksen allekirjoitti Jouko Harjunpää. Tässä sopimuksessa on lueteltu rästissä olevat maksut ja näiden maksuaikataulu. Ensimmäinen maksu olisi pitänyt suorittaa 1.12, toinen maksu 15.12, kolmas maksu 31.12 jne. Yhtäkään näistä joulukuun maksuista ei suoritettu, eikä Hongan puolelta kukaan ottanut asiaa esille. Lisäksi minulle ei jostain syystä maksettu ollenkaan palkkaa marras- ja joulukuussa, vaikka muulle organisaatiolle oli ko. palkat maksettu. Kun kysyin asiasta, en saanut muuta vastausta kuin, että rahaa ei ole.

Edellisten asioiden takia koin, että minun on pakko hakea saamisiani oikeusteitse tammikuun loppupuolella. Tämä oikeudenkäynti on oman ymmärrykseni mukaan todellinen syy potkujeni taustalla.

Ei ensimmäinen mutta isoin VIRHEELLINEN TIETO:

Hongan tiedote: "Sisäisissä tutkimuksissa on päävalmentaja Mika Lehkosuon osalta löytynyt useiden vuosien ajalta vakavia taloudellisia väärinkäytöksiä, joiden johdosta Lehkosuon työsuhde on purettu välittömästi."

Mainittuja taloudellisia väärinkäytöksiä ei ole olemassa. Asianajajani on pyytänyt selvitystä ja perusteluita esitettyihin väitteisiin, mutta tähän hetkeen mennessä emme ole saaneet vastausta, joten en voi kommentoida tässä vaiheessa tarkemmin tätä virheellistä tietoa.

VIRHEELLINEN TIETO:

Hongan vt tj Auvinen: "Saatavieni hakeminen käräjäoikeuden kautta on yhdessä sovittu."

Väite ei pidä paikkaansa. Tästä on todisteena sähköpostikeskustelu, jossa kirjoitan seuraavaa: "Lisäksi varmuuden vuoksi haluan sanoa, että en missään nimessä halua Hongalle lisää negatiivistä julkisuutta. Tähän tilanteeseen on tultu, koska en ole saanut saataviani vaikka olen joustanut maksuissa jo vuosien ajan todella paljon. Minunkin on maksettava laskuni…

Koska kuu vaihtuu jo tulevalla viikolla, voin toki odottaa muutaman päivän ennen kuin lakimieheni kirje lähtee Käräjäoikeuteen, jos teillä on huomenna maanantaina esittää jotain sellaista mihin minun kannattaa tarttua.

Ilmoitan lakimiehelleni huomenna maanantaina klo 17.00 miten edetään, joten siihen asti voi tehdä ehdotuksia."

Kukaan ei vastannut viimeiseen sovintoesitykseeni.

VIRHEELLINEN TIETO:

(Mikko Knuuttila IS 1.2.2014 klo 17.03)

"Auvinen kertoi, että seura maksoi normaalisti tammikuun palkat Lehkosuolle, pelaajille ja muulle taustalle."

Tämä ei pidä paikkaansa. Minulle maksettiin vajaa palkka 31.1.2014 ja loput 7.2.2014. Useille taustan henkilöille ei oltu maksettu palkkaa ollenkaan ainakaan 8.2 mennessä.

VIRHEELLINEN TIETO:

(Tomi Auremaa IS 9.2.2014 klo 20.19)

"Hongan hallitus teki Auvisen mukaan viikolla päätöksen Lehkosuon sopimuksen irtisanomisesta. Päävalmentaja kutsuttiin kuulemistilaisuuteen, jossa hänelle olisi kerrottu asiasta. Lehkosuo ei sinne saapunut, joten lähetimme tiedon asiasta hänen juristilleen. Minulla (Hongan edustaja) olisi ollut halu sovitella tätä asiaa, mutta nyt vaihtoehtoja ei jäänyt".

Lisäksi samassa artikkelissa Hongan edustaja sanoo: "jos tämä olisi tapahtunut missä tahansa isossa yrityksessä niin lähtö olisi tullut samalla tavalla välittömästi"

Outoa, että Hongan edustaja samanaikaisesti haluaa sekä sovitella tätä asiaa että antaa potkut välittömästi.

Minulle ei olla missään vaiheessa ilmaistu, että Hongalla olisi ollut halu sovitella asiaa. Minuthan oli kutsuttu kuulemaan potkuistani. Kutsu lähetettiin kuulemistilaisuutta edeltävänä iltana. Asianajajani ei päässyt ko. tilaisuuteen, koska hänellä oli samaan aikaan oikeudenkäynti. Minäkään en päässyt ko. tilaisuuteen, koska minulla oli johdettavana viimeistelyharjoitukset RoPS-Honka Liigacup-peliin. Täten asianajajani ehdotti Hongan lakimiehille, että kuulemistilaisuus pidettäisiin muutaman päivän päästä, jotta me molemmat pääsisimme tilaisuuteen. Tähän ei suostuttu ja selitystä ei annettu.

Olen saanut lähipäivinä uskomattoman paljon pelkästään positiivisia ja kannustavia yhteydenottoja asian tiimoilta. Raivoakin on esiintynyt paljon, mutta ei minua kohtaan. Hongan pelaajien ja Hongankolistajien kannanotot viimeisten päivien aikana jäävät ikuisesti sydämeeni. Tein pitkään töitä Hongassa. Muistissa on mieletön määrä hienoja kokemuksia hienojen ihmisten kanssa. Kiitos nykyiset Hongan pelaajat, kiitos Hongan entiset pelaajat, kiitos Hongan nykyinen valmennustiimi ja entiset valmennustiimin jäsenet, kiitos nykyiset ja entiset työntekijät, kiitos Hongankolistajat ja muut fanit.

Jatkan valmentamista.

Ystävällisesti,

Mika Lehkosuo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. 6

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    7. 7

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    8. 8

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    9. 9

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    10. 10

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. Näytä lisää