Mauri

Veikkausliiga

Lehkosuo kiistää Hongan syytökset: "Mainittuja taloudellisia väärinkäytöksiä ei ole olemassa"

Julkaistu: , Päivitetty:

LEHKOSUON POTKUT
Hongan perjantaina erottama valmentaja Mika Lehkosuo kiistää seuran syytökset vakavista taloudellisista väärinkäytöksistä.
- Näitä mainittuja taloudellisia väärinkäytöksiä ei ole olemassa, Lehkosuo sanoi lehdistötilaisuudessaan Kalastajatorpalla.

Lehkosuo arveli Hongan syy potkuille oli se, että hän lähti viime kuussa hakemaan käräjäoikeudesta rästissä olevia palkkojaan. Honka ei ollut maksanut Lehkosuolle marraskuun 2013 ja joulukuun 2013 palkkaa.

Seurajohto siis kosti vaikeuksien tuomisen julkisuuteen.

- Tämä oikeudenkäynti on oman ymmärrykseni mukaan todellinen syy potkujeni taustalla, Lehkosuo sanoi.

Lehkosuo sanoi, että hänen palkkansa Hongassa oli hyvä.

- Mutta koen, että olen sen arvoinen eikä palkkani ole järjetön, Lehkosuo sanoi.

Hän kertoi Hongan maksaneen pitkään huonosti hänen palkkojaan. Lehkosuon mukaan hänelle maksettiin palkka ajallaan vain kerran viime vuonna. Vuosina 2011 ja 2012 palkka tuli ajallaan vain harvoin.

Lehkosuon mukaan Honka on systemaattisesti antanut väärää tietoa potkujen syystä ja seuran toiminnasta. Lehkosuo kertoi, että ei ole saanut Hongalta tarkempia perusteluja potkuistaan tai siitä, mitä hänen tekemäkseen väitetyt taloudelliset väärinkäytökset ovat.

- Pyynnöistä huolimatta sieltä ei ole yksilöity.

Lehkosuo sanoi jatkavansa valmentamista. Hän on mukana A-maajoukkueen valmennustiimissä ja hän on jo käynyt keskusteluja Palloliiton kanssa muista tehtävistä.

Hän kertoi ajattelevansa murheellisesti Hongan pelaajia. Pitkä työ Hongassa päättyi ikävästi ja hänen mielestään väärin perustein. Hän liikuttui hieman puhuessaan pelaajista.

- Koen, että pelaajat ovat perhettäni, Lehkosuo sanoi.

Hongan syytökset tuntuvat Lehkosuosta erittäin pahalta. Oloa on kuitenkin helpottanut ympäriltä tullut suuri tuki. Hän kertoi saaneensa valtavasti positiivisia yhteydenottoja.

Niitä on tullut paljon myös Hongan pelaajilta. Lauantaina liigacupin ottelussa RoPSia vastaan Hongan pelaajat olivat protestiksi teipanneet seuralogot piiloon pelipaidoistaan. Ele kosketti Lehkosuota.

- Olin hyvin herkistynein mielin. Jussi Vasara (Hongan kapteeni) sanoi hyvin, että jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä (teipatuista logoista), Lehkosuo sanoi.

Lehkosuo ei halunnut ottaa kantaa muun Hongan valmennustiimin tulevaisuuteen seurassa. Hän kertoi kunnioittavansa pitkäaikaisten yhteistyökumppaniensa omia päätöksiä.

Lehkosuo puhui nyt ensimmäistä kertaa julkisesti perjantaina saamistaan potkuista. Hän selitti halunneensa rauhoittua ensin ja neuvotella lakimiehensä kanssa. Lehkosuota edustaa Hannu Kalkas, joka on urheiluoikeustieteen tunnettu asiantuntija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    10. 10

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    2. 2

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    3. 3

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    6. Näytä lisää