Leevi

Veikkausliiga

IFK:n hurja nousu laiha lohtu - pronssi karkasi

Julkaistu:

IFK Mariehamnilla oli vielä unelma pronssimitaleista Veikkausliigassa, mutta ne katosivat Kupittaan nurmelle.
TPS otti 3-3-tasapelillä pisteen ja niin IFK:n korkein mahdollinen sijoitus on enää neljäs.

Ottelu oli tapahtumiltaan erikoinen. TPS johti vielä 75. minuutin kohdalla 3-0 Petteri Pennasen kahdella ja Juho Lähteen maalilla.

Sitten IFK iski. Se teki kaksi maalia kahdessa minuutissa ja tasoituksen runsaassa kymmenessä minuutissa. Lopuksi sillä oli paikat tehdä jopa voittomaalikin.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun TPS menetti selvän johtonsa. Valmentaja Marko Rajamäki suomikin melko kovin sanoin miehistöään.

- Mitään ei tehty enää lopuksi niin kuin oli sovittu ja sinne voitto hävisi, Rajamäki totesi.

Maarianhaminan valmentaja Pekka Lyyski puolestaan sanoi, että heidän koko kauden ongelmansa ovat olleet helpot virheet omassa puolustuksessa.

- Vastustajalle on annettu paljon halpoja maaleja niin kuin nytkin. Mitali oli kauden ehdoton tavoite, mutta ei neljäskään sija ole häpeä, sillä joukkueemme muuttui melkoisesti kauden aikana, Lyyski totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Poliisit surmasivat neljä epäiltyä terroristia Espanjassa – kuusi siviiliä ja poliisi loukkaantuivat operaatiossa

    8. 8

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    4. 4

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    5. 5

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    6. Näytä lisää