Mervi

Veikkausliiga

Maalivahti piti lupauksensa - Väyrynen maalipörssin kärkeen

Julkaistu:

VEIKKAUSLIIGA
FC Hongan hyökkääjä Tim Väyrynen siirtyi yksin Veikkausliigan maalipörssin kärkipaikalle. Siitä hän saa kiittää pelikaverinsa apua.

Hongan maalivahti Tuomas Peltonen pelasi pitkän uransa viimeisen kotiottelun, kun Honka kaatoi FC Lahden Tapiolassa 4-2 Veikkausliigan toiseksi viimeisellä kierroksella. Ennen ottelua Peltonen lupasi maalikuninkuutta jahtaavalle Tim Väyryselle, ettei kilpakumppani Rafael tee ottelussa maaliakaan.

Maalivahti piti lupauksensa. Peltonen kruunasi upean päivänsä torjumalla Rafaelin ampuman rangaistuspotkun 53. minuutilla.

- Näin hän lupasi. Kun pilkku tuli, niin ensimmäistä kertaa tuossa tilanteessa tuntui, että "Tupe" ottaa sen kiinni. Tuli oikeasti mieleen, että hän lupasi, ettei Rafael tee yhtään, Väyrynen kiilteli ottelun jälkeen.

Peltosen torjunta Lahden johtaessa 2-1 käänsi ottelun kulun. Lamaantuneet lahtelaiset seurasivat vierestä, kun ensin Kevin Mombilo toi espoolaiset tasoihin, ja Ilari Äijälä sekä Roni Porokara siivittivät voittoon.

Väyrynen itse osui avausjaksolla kulmapotkun jälkitilanteesta ja nousi samalla Rafaelin ohi yksin piikkipaikalle. Väyrynen jakoi vuolaasti kiitosta Peltoselle ja toiselle Hongan jättävälle seuraikonille Sampo Koskiselle.

- Tää matsi oli jotain uskomatonta. Tupelle ja Sampolle pitää nostaa hattua, Tupen torjunta vielä käytännössä ratkaisi pelin. Siitä 3-1 ja ties mitä olisi käynyt. Sen jälkeen me lennettiin kentällä. Tuossa on tyyliä – noin jätetään Hongan kentät!

- Kun Tupe alkoi vähän kyynelehtiä, tuli itsellekin sellainen fiilis. Harmi, että lähtevät.

Väyrynen tuhlasi aivan ottelun lopussa mahdollisuuden mennä maalintekijätilastossa karkumatkalle, kun laukaus rangaistusalueen rajalta viuhahti niukasti ohi. Se ei jäänyt harmittamaan espoolaishyökkääjää. Viimeinen mahdollisuus maalintekoon tällä kaudella on ensi lauantaina kauden päätöskierroksella Interiä vastaan.

- Pienestä kiinni, mutta niinhän se on. Pieniä marginaaleja. Näin hienon pelin jälkeen ei kannata (hukattuja paikkoja) murehtia. Ensi pelissä on 90 minuuttia aikaa vielä!

Väyrynen on ampunut 16 maalia pelaamassaan 23 ottelussa. Rafaelilla osumia on 15. KuPSin Ilja Venäläisen (12) nousu maalikuninkaaksi vaatisi melkoisen ilotulituksen päätöskierroksella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    4. 4

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Bussiyhtiön toimitusjohtaja työnseisauksesta: ”Ihmettelen tilannetta kovasti”

    7. 7

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    8. 8

      Vexi Salmi täyttää 75 vuotta – lopetti vuosikymmeniä kestäneen tupakoinnin ja kapakoissa notkumisen: lääkärin sanat pysäyttivät

    9. 9

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    10. 10

      Missä on joensuulainen Pentti? Viimeinen varma havainto tehty heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    6. 6

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    7. 7

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    10. 10

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    4. 4

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. Näytä lisää