Merja

Veikkausliiga

Valikko

Toimitusjohtajan viesti tyrmistytti TPS:n pukukopin: Raju kulukuuri!

Veikkausliiga
TPS:n toimitusjohtaja Juha Reini toi maanantaina joukkueen pukukoppiin viestin, joka sai aikaan tyrmistyksen.
IS:n saamien tietojen mukaan Juha Reini on kertonut, että seuran taloustilanne on tällä hetkellä heikko. Syitä on useita: toteutumattomat pelaajakaupat, heikko menestys eurokentillä sekä Veikkausliigassa ja alle tavoitteen jääneet yleisömäärät.

Se tulee johtamaan rajuihin toimenpiteisiin.

- Tietysti pelaajat saavat olla pettyneitä. On kuitenkin kylmä fakta, että heillä on syytä katsoa peiliin. Heikko urheilullinen menestys ei ole toimiston vika, Reini sanoo IS:lle.
 
TPS ei ole tehnyt kesän ja syksyn aikana uusia sopimuksia. Tällä hetkellä niitä on ensi kaudeksi kasassa vain kymmenisen. IS:n tietolähteet kertovat, ettei uusia sopimuksia ole taloustilanteen takia ihan heti tulossakaan.

- Meillä alkaa kova kulukuuri. Se on ihan normaalia yritystoimintaa. Pelaajabudjetti tulee laskemaan merkittävästi, joitakin satojatuhansia euroja ainakin, Reini kertoo.

- Joukkueen runko tulee olemaan ensi kaudella hyvin turkulainen. Se on mahdollista, sillä juniorituotantomme on huippuluokkaa.

Rajamäki maajoukkuetehtäviin?
 
TPS teki päävalmentaja Marko Rajamäen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen juuri kauden alla. Menestys on ollut kaikkea muuta kuin odotettu. IS:n tietojen mukaan on mahdollista, että Rajamäki siirtyykin kesken sopimuskautensa Palloliiton leipiin, alle 21-vuotiaiden valmentajaksi.

- Samoja huhuja minäkin olen kuullut. Mennään nyt vaan eteenpäin, turha tuota on nyt miettiä, Reini pyörittelee.

Rajamäki ei ole paikkaa hakenut. On silti mahdollista, että hänet tehtävään kutsutaan.

- Olen imarreltu, jos nimeni pyörii tällaisissa yhteyksissä. Olen silti täysin sitoutunut Tepsiin, Rajamäki painottaa.

Muutamilla runkopelaajilla jatkosopimus on, mutta heidänkin tilanteensa on IS:n sisäpiirilähteen mukaan auki.

- Varmasti siellä jotkut miettivät, että kuinka kilpailukykyinen porukka ensi kaudeksi on tulossa. Jotkut voivat vetää omia johtopäätöksiään ja koittaa sitten toimia sen mukaan, IS:n sisäpiirilähde pyörittelee.

Reinin mukaan kaikesta voidaan pelaajien kanssa keskustella.

- Ketään ei pidetä täällä väkisin. Kaikkein tärkeintä on, että TPS pysyy hengissä. Tiettyjen pelaajien osalta toivomme, että heidät saadaan myytyä. Heidän osaltaan sopimuksia ei tietysti noin vaan pureta.

Rajamäen mielestä tilanteessa ei ole mitään ihmeellistä.

- Ei tässä mitään mahdotonta muutosta ole tulossa. Omilla kasvateilla on menty aikaisemminkin, Rajamäki toteaa.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    4. 4

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Kommentti: Patrik Laine ja muut NHL-pelaajat eivät ole velkaa Leijonille vaan äideilleen

    7. 7

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

    10. 10

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    4. 4

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. Näytä lisää