Oliver, Olivia, Oiva

Veikkausliiga

Valikko

Oivion kommentti: Urhea RoPS jää otteluohjelman jalkoihin

Julkaistu:

HJK katkaisi ainakin hetkeksi kriisipuheilta siivet RoPS-voitolla. Syytä häpeään ei ole vieraillakaan – mutta hyvän alkukauden pelannut joukkue venytetään sietokykynsä äärirajoille, kirjoittaa Urheilusanomien jalkapallotoimittaja Janne Oivio.
RoPSista ei ollut Suomen cupissa nähdyn ihmeensä toistajaksi Helsingissä. Kovan ottelutahdin runtelema RoPS pysyi Klubin kyydissä yhden jakson verran. Sen pirteä prässi ja nopeat hyökkäykset olivat myrkkyä Klubi-puolustukselle niin kauan kuin tankissa oli bensaa. Pian nähdään, kuinka kauan löpöä riittää jatkossa.

Tappio Helsingissä sattui laadukkaammalle joukkueelle, mutta myös ohjelmalla on osansa asiaan. RoPS on pelannut kymmeneen päivään neljä ottelua – pienen ringin joukkueelle epäinhimillinen ottelutahti. Härkäviikot jatkuvat, sillä RoPS pelaa muiden liigaseurojen tapaan taas jo keskiviikkona ja viikonloppuna, jonka jälkeen maajoukkuetauko armahtaa pelimiehet hetkeksi.

RoPSin kurjasta tilanteesta kertoo paljon se, että joukkueella oli Helsingissä vain neljä vaihtopelaajaa. Heistäkin yksi oli Ville Saxman, joka on parhaimmillaankin vain puolikuntoinen.

Läpi toukokuun olemme nähneet kaksi yleistä trendiä: pelaajia tippuu pienten ja vähemmänkin pienten vammojen vuoksi kesken pelien tiuhaan tahtiin. Toiseksi pelin kaatu kärsii, kun joukkueet eivät jaksa ylläpitää kovaa tempoa. HJK-RoPS muistutti heikoimpina hetkinään melkein sunnuntaikävelyä, mutta sitä ei voi laittaa pelaajien piikkiin.

RoPS joutui poissaolojen vuoksi heittämään kentälle kokoonpanon mallia leikkaa-liimaa, mutta jätti silti itsestään positiivisen vaikutelman. Tappiolukemat eivät muuta sitä tosiasiaa, että nyt Helsingissä pelasi aivan eri RoPS kuin kaudella 2011, jolloin sinipaidat kävivät häviämässä kaksi ottelua yhteismaalein 10-1. Vedonlyöntiskandaalin jäljiltä raadoksi jäänyt RoPS oli kokoelma hätähankintoja ja epätoivoa. Kesällä 2011 näytti siltä, että RoPS putoaa eikä palaa liigaan moneen vuoteen.

Uusittu seurajohto on kuitenkin tehnyt ihmeitä lyhyessä ajassa. Joukkue on rakennettu fiksusti ja laadukkaista pelaajista. Valmentaja Kari Virtanen on iskostanut kunnon työmiesasenteen napapiirille, eikä RoPS häviä otteluja ainakaan juoksukilometreihin. Aleksandr Kokko, Antti Okkonen, Faith Friday Obilor ja Tomi Maanoja muodostavat hyvän ja taitavan rungon. Sillä varauksella, että joukkue pysyy ehjänä.

33 ottelun ohjelma voi parhaimmillaan viedä suomalaista jalkapalloa eteenpäin, mutta ensi vuodeksi kautta on pidennettävä tavalla tai toisella. Jos se tarkoittaa pelien viemistä huhtikuun alussa lämmitetyille tekonurmille, jossa yleisöolot ovat vaatimattomat, niin sitten niin on tehtävä. Veikkausliigan on mentävä pelaajiensa ehdoilla. Kukaan ei hyödy laiskavauhtisista peleistä tai siitä, jos joukkueiden sairaslistat muistuttavat jo toukokuussa avauskokoonpanolistaa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. 6

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

    9. 9

      Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

    10. 10

      Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. Näytä lisää