Mervi

Veikkausliiga

FC Lahti markkinoi HJK-peliä persoonallisesti Helsingissä

Julkaistu:

Helsingin katukuvaan ilmestyi myöhään torstai-iltana FC Lahden
kaulahuiveja, jotka oli solmittu useisiin ydinkeskustan patsaisiin.
Tempauksen taustalta löytyi FC Lahden markkinointijohtaja Hasse Kallström, joka oli pukeutunut vangin asuun. Mies on yllättänyt
räväkillä tempauksillaan aikaisemminkin.

- Minulle on sanottu, että linnaan sinä joudut tästä kuitenkin eli
ajattelin pukeutua jo valmiiksi, etten erotu joukosta enää tuolla
Konnunsuolla, Kallström nauroi.

Aleksis Kiven patsaalla eräs ohikulkija uhkasi poliiseilla, jotka eivät
kuitenkaan puuttuneet toimiin.

- Poliisi on ajellut ohi ja katsellut, mutta stadin skoude on reilu ja
tiedämme, että heillä on tärkeämpääkin tekemistä kun ajaa lahtelaisten
futishullujen perässä.

Patsailla ei ollut ainoastaan FC Lahden kaulahuivi. Alla roikkui myös
teksti: "Tulkaa papat koittaa!". Sillä viitataan HJK:n kokeneisiin
pelureihin Teemu Tainioon, Mikael Forsselliin ja Mika Väyryseen.

- Lisäsimme pienen kehotuksen HJK:n pojille, eli toivotimme heidät
tervetulleiksi Lahteen maanantaina, Kallström kertoi.

FC Lahti kohtaa maanantaina kotikentällään arkkivihollisensa HJK:n
Veikkausliigan ottelussa. Lahtelaisten tavoite on saada hiihtostadion
täyteen eli 9000 katsojaa paikalle.

- HJK:lla on laaja ja iso kannatus pääkaupunkiseudulla ja sen takia
toivomme, että myös helsinkiläiset löytäisivät Lahteen, Kallström
päätti.

HJK teki vastaavan tempauksen alkukeväästä, jolloin samojen patsaiden kaulaan ilmestyi Klubin huivi. Tämä oli Lahden vastaus tulevaan kamppailuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. 6

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkoi, useita linja-autovuoroja peruttu – tieto seisauksesta tuli HSL:lle yllätyksenä

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

    9. 9

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    10. 10

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. Näytä lisää