Oliver, Olivia, Oiva

Veikkausliiga

Valikko

RoPS:lta yllätysveto - hankki Tomi Maanojan

Julkaistu: , Päivitetty:

Viimeksi Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viimeksi pelannut Tomi Maanoja palaa Suomeen.
RoPS purki viime kauden maalivahtinsa Mikko Vilmusen sopimuksen yhteisymmärryksessä ja hankki Maanojan riveihinsä. Maanojan sopimus kattaa ensi kauden.

Maanoja on vantaalaisen VJS:n kasvatti. Ensimmäiset pelinsä Veikkausliigassa Maanoja pelasi AC Allianssissa. Sen jälkeen maalivahti siirtyi FC Honkaan ja löi itsensä läpi.

FC Hongasta Maanoja siirtyi Ruotsiin AIK:n paitaan. Maanojan todellinen läpimurto jäi AIK:ssa tekemättä, kun hänen sääriluunsa katkesi harjoitusottelussa. Kauden pelaamatta ollut Maanoja palasi AIK:n maalivahdiksi toivuttuaan loukkaantumisesta, mutta hän menetti ykkösvahdin kesken kauden.

Sen jälkeen Maanoja palasi FC Honkaan kaudeksi ja hänet nimettiin joukkueen kapteeniksi. Maanojan paluu Espooseen ei onnistunut toivotulla tavalla ja kauden jälkeen Honka jätti lunastamatta sopimuksessa olleen option. Hongasta VJS-kasvatti siirtyi viime kaudeksi Norjaan ja nyt Rovaniemelle.

Maanoja muistetaan dramaattisen loukkaantumisensa lisäksi ehkä parhaiten Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta. Syksyllä 2008 Suomi pelasi jatkokarsintaottelut Itävaltaa ja Suomi eteni EM-lopputurnaukseen voittamalla Itävallan rangaistuspotkukilpailussa. Maanoja torjui silloin kaksi Itävallan rangaistuspotkua ja "huusi vittu mä olen hyvä".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Googlen hakukone uudistui – osaa hakea sinun tietojasi

    5. 5

      Ylitornion henkirikoksen uhri pahoinpideltiin lyömäaseella: ”Näyttää siltä, että uhri on valikoitunut sattumanvaraisesti”

    6. 6

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    10. 10

      Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Googlen hakukone uudistui – osaa hakea sinun tietojasi

    5. 5

      Ylitornion henkirikoksen uhri pahoinpideltiin lyömäaseella: ”Näyttää siltä, että uhri on valikoitunut sattumanvaraisesti”

    6. Näytä lisää