Marko, Markus, Markku

Veikkausliiga

Valikko

Miksi valitsit juuri HJK:n, Teemu Tainio?

HJK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittanut Teemu Tainio lähtee tiukasti hakemaan menestystä neljä perättäistä Suomen mestaruutta voittaneen helsinkiläisjoukkueen riveissä.
Tainio on urallaan voittanut Suomen Cupin, mutta mestaruus puuttuu.

- Totta kai sen voittaminen motivoi, mutta HJK on voittanut nyt jo putkeen useamman mestaruuden ja seuraava luonnollinen askel on menestyksen hakeminen myös eurokentillä, Tainio sanoo.

- En tietysti joukkuetta vielä niin hyvin tunne, mutta en näe mitään syytä, miksemme voisi Euroopassa menestyä. Toki se vaatii sitä, että kaikki natsaa kohdilleen, itse sekä Mestarien liigaa että Eurooppa-liigaa urallaan pelannut Tainio toteaa.

Tainion sopimus julkistettiin keskiviikkona. Ensi kertaa hän harjoitteli HJK:n kanssa torstaina aamupäivällä. Huhuja siirrosta on liikkunut kuitenkin jo pitkään.

- Onhan tästä jo pidempään puhuttu. Kun molempien intressit nyt kohtasivat, niin täällä ollaan, Tainio naurahtaa.

Siirto sai lisää potkua syksyllä Tainon New York Red Bullsin pudottua Yhdysvaltain MLS-liigan pudotuspelien avauskierroksella jatkosta.

- Vähän jäi harmittamaan. Tuloksellisesti aika siellä oli pettymys. Kahdessa vuodessa emme voittaneet mitään ja tuli tunne, että se homma alkaa olla nähty. Minulla oli optio vielä ensi kaudesta, mutta ilmoitin seuralle, etten aio sitä käyttää.

HJK:n ohella Tainiolle oli ottajia muuallakin, mutta vaakaa helsinkiläisten suuntaan kallisti paitsi mahdollisuus palata kotimaahan myös se, että HJK on hallitseva mestari ja suuria suosikkeja myös kaudella 2013.

- Onhan se eri asia pelata mestaruudesta kuin säilymisestä - vaikka sarja olisi niin sanotusti vähän kovempikin. Ja tietysti eurocupit ovat myös sellainen tärkeä motivaattori, Tainio toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    9. 9

      ISTV ruotii hallituksen puoliväliriihen ratkaisut – katso suora lähetys kello 21.50

    10. 10

      STT: Oikeusministerin salkku kokoomukselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    5. 5

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    6. Näytä lisää