Perttu

Veikkausliiga

Haka-luotsi Malinen: Olen todella surullinen

Julkaistu:

Vaikka Valkeakosken Haka kukisti viimeisellä sarjakierroksella Vaasan Palloseuran Deman puolen tunnin pelin jälkeen tekemällä maalilla 1-0, sekään ei riittänyt sarjapaikan uusimiseen Veikkausliigassa.
Syynä oli se, että pisteen edellä ollut Pietarsaaren Jaro kukisti samanaikaisesti vieraskentällä Turun Palloseuran.

- Olen todella surullinen. Joukkue on tehnyt kahdeksan viikon pituisella valmennuskaudellani työnsä erittäin hyvin. Olenkin valmis antamaan jokaiselle pelaajalle suuren kiitoksen, sanoi päävalmentaja Juha Malinen.

Malisen mielestä pari aiempaa ottelua olisi voinut ratketa eduksemme. Tässä hän viittasi mm. Hakan ja HJK väliseen kamppailuun, jossa HJK teki ratkaisumaalin, vaikka kentällä oli samanaikaisesti kaksi palloa.

- Sitä ei ole käsitelty missään elimessä, mutta jotakin kertoo se, ettei kyseisen ottelun tuomari ole saanut enää tehtäviä tuon tapauksen jälkeen, jatkoi Malinen.

Malinen ei halunnut lähteä ruotimaan sitä, miten valmennus Hakassa oli hoidettu alkukaudella ennen hänen apuun tuloaan. Vastaavanlaisessa tilanteessa, jolloin joukkue putosi sarjaporrasta alemmaksi, hän kertoi olleensa Kuopion Palloseurassa. Hän oli vastaavasti nostamassa KuPS:n takaisin pääsarjaan.

Malinen uskoi, että Hakakin tulee takaisin ja entistä vahvempana. Samaa uskoi myös kotijoukkueen päävalmentaja Olli Huttunen, jonka pelaaja- ja valmentajaura on lähtöisin Valkeakoskelta. Huttunen on myös yksi Hakan osakkeenomistajista.

Suuri oli pettymys myös joukkueen kapteenille Sami Sanevuorelle.

- En olisi ikinä ennen sarjan alkua uskonut, että olemme tässä tilanteessa. Tämä oli myös suuri pettymys niin 400 fanin kannustajajoukolle, jotka olivat tulleen tulleet Valkeakoskelta Vaasaan, kuin myös niille valkeakoskelaisille, jotka ovat viihtyneet pääsarjaotteluissa, sanoi Sanevuori.

Hän ei halunnut lähteä ruotimaan joukkueen sisäisiä asioita, mutta totesi, että lukuisat loukkaantumiset ja muutamat niukat tappiot jäivät kaivelemaan. Sanevuorella on ensi kaudenkin voimassa oleva pelaajasopimus, mutta omasta jatkostaan hän ei vielä tässä vaiheessa halunnut kertoa enempää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    2. 2

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    3. 3

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    4. 4

      Ruotsalaislehti: Yksi Turun epäillyistä asui Pohjois-Ruotsissa – kaikki oleskelulupa-anomukset hylättiin

    5. 5

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    6. 6

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    7. 7

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    8. 8

      Enontekiöllä surmatun opaskaveri näki syytetyn tshekin liikkuvan pihalla: ”Hän oli kuin sokean raivon vallassa”

    9. 9

      Toni Nieminen palasi koulun penkille 27 vuoden tauon jälkeen – kaikille tutusta kotityöstä on tulossa ammatti

    10. 10

      Yle: Poliisihallitus harkitsee poliiseille oikeutta kantaa asetta työmatkoilla – poliisijärjestö tyrmistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    7. 7

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    8. 8

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    9. 9

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    10. 10

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    2. 2

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    3. 3

      Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

    4. 4

      Ruotsalaislehti: Yksi Turun epäillyistä asui Pohjois-Ruotsissa – kaikki oleskelulupa-anomukset hylättiin

    5. 5

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    6. Näytä lisää